Lähellä flow’ta

Jännä huomata, miten toisista kisapaikoista tulee ajan kanssa sellaisia, että niissä uskoo voivansa onnistua ja toisista puolestaan paikkoja, joissa ei koe koskaan yltävänsä omalle tasolleen. Jostain syystä Jattilasta on muodostunut mulle positiivinen kisapaikka. Jotenkin Jyväskylässä on vaan hyvä fiilis kisata, kun siltä samalta Killerin kentältä oma rakas agilityharrastukseni sai aikanaan alkunsa. Ja kun olen pari kertaa onnistunut Jattilassa, halliin on alkanut liittyä yhä enemmän mukavia tuntemuksia.

Lokakuun 4. päivä olin ilmoittanut Pirun JATin kahden startin kisoihin, joissa tuomaroi Reetta Mäkelä. Ensimmäisessä startissa jouduttiin hieman neuvottelemaan koiran kanssa aiheesta onko lähdössä pysyttävä vai ei :D Pysyihän se lopulta. A-radalla oli kaksi kohtaa, jotka olisin voinut ohjata sujuvammin, ennen ensimmäistä putkea oma liike tökkäsi ja puomin jälkeen päästin Pirun kaarrattamaan ihan turhan pitkälle. Puomin jälkeiset käännökset on edelleen mulle hankalia, keskityn niin paljon alastulokontaktiin, että seuraavassa tilanteessa tulee usein oltua vähän unessa. No, kalastelin kutenkin koiran siitä matkaani ja tuloksena nolla sijoituksella 4 / 24.

Toisen rataantutustumisen alkaessa tuomari kehotti kilpailijoita nauttimaan. Se osui ja upposi, päätin nauttia ja yrittää tehdä kaiken juuri niin kuin tekisin treeneissä. Ja voi miten mahtavalta se rata tuntui. Kerrankin uskalsin lähteä takaakierrosta ajoissa liikkeelle, kerrankin irtosin rohkeammin kepeiltä, kerrankin tein sellaisen tuplapersjätön, johon en usko koskaan ehtiväni… Maaliin tullessa oli ihan mieletön fiilis, vaikken siinä vaiheessa edes tienyt tuliko virheitä. Tekeminen tuntui vaan niin hyvältä, että meni kylmät väreet :´) Harmi, ettei tätä rataa tullut videolle, sillä muistan koko kisahistoriastani vain yhden paremmalta tuntuneen startin ja se oli ns. flow-rata Laikan kanssa. Jäähdyttelylenkin jälkeen selvisi, että tulos oli nolla sijoituksella 3 / 25. Samalla saatiin Pirun kanssa SM-nollat ensi kesälle kasaan. Tuon kokemuksen voimalla jaksaa kyllä painaa monet treenit syksyn loskassa ja harmaudessa.

Muista lähiviikkojen harrasteluista mainittakoon Jekun kahden kerran verijälkikurssi. Muutaman gööttiharrastajan kanssa käytiin tutustumassa lajiin ensin Tenniskeskuksen kulmilla ja sitten Kangasalan puolella. Jekku on aiemminkin innostunut nenänkäytöstä ja tykkäsi selvästi näistäkin hommista. Jatkossa sille voisi tehdä pidempiä ja selvästi kauemmin vanhentuneita jälkiä.

Pentu pulikoi 17.10.2014.

Harvinaisemmista koiratouhuista voisi mainita senkin, että Piitu pääsi hiljattain kokeilemaan vesipedon elämää Tampereen Koirauinnin tiloissa. Osallistuttiin pentu-uintivuorolle, joka oli hyvä tapa ottaa tuntumaa altaassa pulikointiin. Alkuun Piitu oli sitä mieltä, että altaasta olisi päästävä reunan yli karkuun, mutta hetken päästä homma alkoi sujua mallikkaammin. Varmasti käydään toistekin.

Tokohommia

Toko on semmoinen laji, johon mulla on jonkinasteinen viha-rakkaus-suhde. Usein se tuntuu vähän tylsältä ja hankalalta, toisaalta pienetkin onnistumisen hetket huikeilta. Viime aikoina oon yrittänyt hakeutua kisanomaisiin tilanteisiin, jotta ehkä vielä joskus uskaltaisin Jekun kanssa virallisiin tokokisoihin.

27. syyskuuta osallistuttiin möllitokoon Toijalassa. Kentän nähtyäni vähän huolestuin: nurmi oli paikoitellen pitkää ja yön jäljiltä kosteaa. Muuten oma fiilis oli hyvä. Luokka aloitettiin luoksepäästävyydellä, josta ei tosin annettu pisteitä. Jekulla on ollut taipumusta nousta lähestyvää tuomaria vastaan, nyt kuitenkin pysyi kivasti perusasennossa. Seuraavaksi tehtiin minuutin paikkamakuu. En poistunut kovin kauas koirista, kun en vieläkään oikein luota siihen, että Jekku pysyy paikoillaan. Vaan hyvin jätkä pysyi ja oli levollisen oloinen maatessaan. Pisteitä 10.

Yksilöliikkeissä hihnassa seuraaminen oli suht sujuvaa, pisteitä tuli 9,5. Vapaana seuraaminen ei kuulunut suoritettaviin liikkeisiin. Liikkeestä maahanmenoa aloitettaessa tein sen virheen, että nyökkäsin liikkurille olevani valmis, vaikka koira ei sillä hetkellä katsonut minua. Vähän hajamielinen liikkeelle lähtö taisi sitten aiheuttaa sen, että Jekku meni vasta toisella käskyllä maahan. Pisteitä 8. Luoksetulossa koira ennakoi hieman käskyäni, pisteitä 9,5. Liikkeestä seisominen oli hyvä, siitä 10. Samoin hyppy toimi 10:n arvoisesti. Kokonaisvaikutelman arvosana oli 10 ja kokonaispisteet 153,5 / 160. Seitsemän koiran joukosta sijoituttiin toiseksi. Yhteistyö Jekun kanssa tuntui hyvältä! Tärkein havainto oli varmaankin se, että ollaan edelleen treenattu tosi vähän liikkeenohjaajan kanssa ja sitä tarvittaisiin erityisesti jättäviä liikkeitä silmällä pitäen.

Eilen olin ilmoittanut meidät harjoituskoirakoksi TamSKin liikkeenohjaajakurssille. Aamupäivä hallilla oli tosi mielenkiintoinen, sillä etukäteen ei ollut tietoa missä vaiheissa pääsemme kehään ja mitä liikkeitä siellä tehdään. Luoksepäästävyys tehtiin ensin, sujui hyvin. Paikkamakuupätkiä tehtiin harjoitusten mittaan parikin kertaa ja Jekku pysyi kaikissa paikoillaan. Yksilöliikkeet aloitettiin vaatimattomasti zetalla, jota ei ole treenattu koskaan :D Olin aika pihalla oman liikkumiseni kanssa, vaikka liikkuri ja tuomari yrittivätkin ohjeistaa. Seuraavaksi oli tarkoitus tehdä ohjattu nouto, mutta päätettiin jättää väliin, kun epäilin, ettei Jekku menisi edes merkille. Jatkettiin alokkaan luoksetulolla, joka oli lopun löysää perusasentoa lukuunottamatta ok.

Oman vuoron odottelu oli Jekulle hyvää harjoitusta sekin. Tauon jälkeen päästiin tekemään AVOn liikkeestä maahanmeno, jossa alkuosa meni hyvin, mutta palatessani taaksepäin koira nousi ylös rinnalle päästyäni. Ohjelmassa oli myös voittajaluokan kaukokäskyt. Vähän hirvitti, sillä en ole koskaan varsinaisesti opettanut Jekulle kaukoja, vain hyvin satunnaisesti ruokakuppia tai agilitytreeneissä suoritusvuoroa odotellessa antanut käskyjä edestä ohjaten. Olin aivan ällistynyt, kun Jekku teki jokaisen vaihdon oikein ja malttoi vielä odottaa seuraavaa käskyä! Ihan mahtavaa! En toki ollut koirasta kuin muutaman askeleen päässä, mutta siitä huolimatta sen suoritus yllätti täysin. Myös seuraava liike eli nouto sai ohjaajan leuan loksahtamaan. Heitin kapulan melkein kentän toiseen laitaan ja olin aivan varma, ettei Jekku sitä tuo. Eihän tätäkään ole oikeasti treenattu eikä Jekku ylipäänsä juuri tapaa kanniskella tavaraa suussaan. Vaan gööttipä juoksi reippaasti kapulalle, toi sen ja tiputti sivulleni! Perusasentoon en sitä enää kapula suussa saanut, mutta niin hieno nouto. Viimeisenä yksilöliikkeenä tehtiin luoksetulo 30 metrin päästä, se olisi siis pitänyt tehdä voittajan liikkeenä, mutta tein alokkaan mukaan. Vähän Jekku nykäisi liikkeenohjaajan käsky-sanasta, mutta lähti luokseni kuitenkin vasta luvalla. Vauhti oli hyvä.

Harjoituskoirakkona toimiminen oli kaiken kaikkiaan tosi hyödyllinen kokemus. Erinomaista paineensietotreeniä, osaamisen rajojen kokeilemista ja innostavia onnistumisia. Edelleen me tarvitaan lisää liikkurointia ja kokemusta erilaisista häiriöistä, sillä esimerkiksi teipillä merkatut liikkeiden aloituspisteet kiinnitti Jekun huomion. Ei muuta kuin seuraavaa möllitokoa etsimään…

Kuvat Toijalan möllitokosta: Marjo Uimi.

Kuulumiskatsaus

Loppukesä oli mukavaa aikaa. Lomailtiin, reissattiin, touhuttiin Piitun kanssa. Noin kuukauden kesäloma aloitettiin mökkireissulla Saarijärvelle, jossa tuli samalla poikettua turistina koiranäyttelyssä ja treffattua paikallisia gööttejä. Hellettä riitti ja koirat kahlasivat Vartejärven rannassa kehottamattakin.

Lomahoidossa ollut Piru ja auringonlasku mökkijärvellä 26.7.2014.

Elokuun puolella Nisukan nokka kääntyi kohti pohjoista. Vietettiin koirien kanssa puolitoista viikkoa Lapissa, jossa reitti kulki tällä kertaa Rovaniemen kautta Inariin, sieltä Kiilopäälle ja edelleen Luostolle. Luostolta ajettiin vielä pariksi yöksi Hankasalmelle. Vapaapäivät kuluivat pääasiassa luonnossa liikkuen, kalastaen ja mökeillä rentoutuen. Etukäteen vähän jännitti miten pitkät ajomatkat sujuvat Piitu-pennun kanssa, mutta hyvinhän ne meni, kun ei ollut kiire. Haave Lapissa asumisesta elää edelleen, ehkä me vielä jonakin päivänä…

Agirodun jälkeen pidin reilun kuukauden kisataukoa ja sen jälkeen on taas ollut uutta virtaa kilpailla. Pirun kanssa startattiin elokuussa ulkokentillä Tampereella ja Lempäälässä, syyskuussa piirinmestaruuksissa Nokialla ja gööttimestaruuksissa Forssassa sekä pitkästä aikaa sisäkisoissa kotihallilla. Tuloksiin mahtui viisi nollarataa, kaksi kieltovitosta, kaksi korjaamatonta pujotteluvirhettä, yksi kontaktivitonen ja yksi odotettua parempi irtoaminen. Nollista yksi napattiin piirinmestaruuskisojen epäviralliselta joukkueradalta ja seuramme minijoukkueen suoritus riitti lopulta kultaan, jee :-)

Jekkukin palasi Nokialla agikisoihin ensimmäistä kertaa kastraationsa jälkeen. Eihän se lujaa kulkenut, molemmilta radoilta yliaikavitoset, mutta juntin kanssa oli yllättävän mukavaa mennä. Jekku starttasi myös 28. päivä SDP:llä. Ensimmäinen rata meni juuri niin huonosti kuin sen kanssa pahimmillaan menee: tyyppi jää haukkumaan kolmannen esteen taakse, jättää pujottelun kesken… huoh. Seuraava startti oli kuitenkin ihan ok ja ratavirheetön. Viimeisellä radalla koira tuntui yrittävän tosissaan ja liikkuikin kivasti. Harmi vaan, että mulla meni Pirulle ja Jekulle tekemäni hieman erilaiset ohjausuunnitelmat sekaisin ja radan puolivälissä tajusin vaativani Jekulta sellaista pujottelun sisäänmenoa, jota se ei oikein hallitse. Kepeiltä siis vitonen ja loppusuoralla tippui vielä muurin palikka. Olen melkein koko vuoden mietiskellyt mitä teen Jekun agilityn suhteen ja keskittynyt enemmän Pirun ohjaajana kehittymiseen. Jekku on kyllä treenannut suht säännöllisesti, mutta tuota kisaamisen mielekkyyttä tulee silloin tällöin pohdittua. Viime vuonna kisoissa tuli onnistumisen kokemuksia, mutta vuoden 2014 aikana ne ovat kieltämättä olleet Jekun kanssa melko vähissä.

Piitu pääsi pari kertaa kisaturistiksi ja hömpötteli silloin tällöin hallilla pentuaksan merkeissä. Kakaran kulmahampaita seurailtiin syyskuussa tiiviisti, kun maitohampaat eivät osoittaneet irtoamisen merkkejä, vaikka uusia pukkasi jo kovasti tilalle. No, tippuihan ne sitten lopulta. Piitu kantaa ja jyrsii mielellään kaikenlaisia keppejä ja metsälenkillä se viimeinenkin maitohammas ilmeisesti lähti. Tämän jälkeen uskaltauduin ilmoittaman Piitun ensimmäiseen pentunäyttelyynsä. En ole viiteen vuoteen ollut kehässä, saapa nähdä mitä meidän näyttelemisestä oikein tulee…

Piitu reilut 5 kk.