Kulunut toteamus: onpa aika kulunut nopeasti. Piitu (alias Piippi, Piiperö, Steven Piipsberg, PiiTuholainen, π2…) täyttää nimittäin tänään vuoden. Pennulta se edelleen tuntuu, ei ehkä vähiten kokonsa vuoksi :-) Kaikki koirani ovat tietysti olleet mulle tosi rakkaita enkä niitä mihinkään tärkeysjärjestykseen laita, mutta täytyy sanoa Piitun luonteessa olevan kuitenkin jotain erityisen sykähdyttävää. Koiran vilpitön avoimuus, innokkuus ja iloisuus saa päivittäin hyvälle mielelle. Sen kanssa on ollut mukavaa elää arkea ja aloitella harrastuksia.
21. maaliskuuta käytiin koiranäyttelyssä, Piitu ensimmäistä kertaa junioriluokassa. Matkaseuraksi saatiin siskopuoli Kiusa omistajineen ja kyytiin napattiin vielä kolmaskin Cimillan-göötti eli Piru. Jämi Areenalle saapuessa meinasi ahdistaa, näyttelypaikka oli täyteen ammuttu ja hädin tuskin saatiin tungettua kangashäkit johonkin nurkkaan. No, omaa vuoroa odotellessa oli aikaa vetää henkeä, käyttää koiria ulkosalla ja käydä harjoittelemassa kehässä liikkumistakin. Piitu oli ainoa junnunarttu ja esiintyi ihan hyvin, liikkuminen oli mielestäni parempaa kuin Lahden pentunäyttelyssä. Tuomari Pekka Teini arvosteli seuraavasti: ”Reipas nuori narttu, jolla hyvät mittasuhteet ja lupaava rakenne, mutta tarvitsee aikaa valmistua. Päässä kaunis profiili, mutta kuono-osa vielä kevyt. Hyvä kaula. Olkavarsi vielä kovin edessä. Selkä saa vielä tiivistyä. Hyvät kulmaukset takana. Hyvä karvanpeite ja laatu.” Tulos ihan odotetusti EH1. Suullisesti tuomari vielä totesi, että koiralla on kaikki palikat kohdallaan, tarvitsee vaan vielä aikaa kehittyä.
Silakka Jämijärvellä 21.3.2015, kuva Jari Mäki.
Pääsin esittämään myös Pirun veteraaniluokassa. Aiempaa yhteistä kehäkokemusta ei ollut, samalla viikolla ehdittiin agitreenien jälkeen hetki kokeilla näyttelysipsutusta. Se ei kuitenkaan haitannut, Pirua oli helppo esittää ja se tuntui myös viihtyvän kehässä. Tuloksena ERI2. Lämmitti mieltä lukea arvostelusta mm. ”erittäin miellyttävä käytös” ja ”mukava veteraani, joka nauttii kehässä olosta”, vaikkei koira minun olekaan.
Maaliskuussa Piitu kävi myös ensimmäisissä epävirallisissa agilitykisoissaan. Kiirettä ns. kisauran aloittamiselle ei ollut, mutta lähdettiin silti poikkeamaan Sastamalassa, kun putkiluokissa radat ovat yleensä olleet mukavan simppeleitä ja kokemus vieraista treenipaikoista häiriöineen oli tervetullutta.
Mitäs tuosta nyt sanoisi, no ainakin putkien imuvoima oli oletettua voimakkaampi :D Molemmilla kierroksilla haastavin oli radan alkupuoli, loppuosasta selvittiin ihan kohtuullisesti ja siinä pyrin ihan tietoisestikin jättämään ohjaamisestani turhat hössötykset ja huitomiset pois. Positiivista oli sekin, ettei Piitu tullut loppusuoralla jaloille. Näistä kinkereistä ei siis meille mainittavaa menestystä, mutta oli kyllä mukavaa kokeilla kisanomaista tilannetta kääpiön kanssa.
Göötit Piitu ja Noita 