Tokokevät – mitä jäi käteen

Eilen oli kevään viimeinen tokovalmennus Koirakoutsilla. Kahta kertaa lukuunottamatta oltiin Jekun kanssa paikalla joka maanantai. Koulutusten ulkopuolella treenattiin itsenäisesti jonkin verran, ei superahkerasti, mutta kuitenkin. Mitä jäi käteen?

Kevään treenit oli monipuolisia: harjoiteltiin kaikkien luokkien liikkeitä, niin nykyisten kuin uusienkin sääntöjen mukaan. Monenlaista häiriötäkin keksittiin ja Jekun häiriönsietokyky kasvoikin selvästi matkan varrella. Yksi mukavampia juttuja oli tunnaritreenit. Jekku oli aluksi ihan pihalla ja yritti noutoa kouluttajan kapulakassista :D Harjoiteltiin tunnollisesti ja viimeisellä kerralla toi oman kapulansa hienosti hajuttomien keskeltä, vau! Selvästi koiralla syttyi lamppu sen suhteen mitä tulee tehdä. Ruutua ja ohjattua noutoa oli myös hauskaa aloitella.

Eniten päänvaivaa aiheutti ”yllättäen” paikkamakuu. Liike oli alkuvuodesta jo hyvällä mallilla, mutta joskus pääsiäisen tienoilla Jekku alkoi nousta kesken liikkeen istumaan. Se makaa kyllä puolesta minuutista jopa puoleentoista, sitten nousee. Aargh. Edelleenkään en ole varma missä mättää, täytyy vielä tutkailla liittyykö jotenkin liikkeen suorituspaikkaan. Lisäksi on painittu seuraamisessa edistämisen ja malttamattoman noutokapulan käsittelyn kanssa.

Kaiken kaikkiaan ollaan kyllä opittu uutta, kisavalmis Jekku ei silti vieläkään tuon paikkamakuun takia ole. Osa alokkaan liikkeistä sujuu hyvin, mutta ei ole järkeä mennä pilaamaan muiden makaamisia. Välillä tulee mieleen, että onko tässä siirryttävä rally-tokon pariin… Ei me kuitenkaan luovuteta, ostin kesäkuun alusta kuusi valkkukertaa uudessa ryhmässä. Toko on joka tapauksessa omaa, tärkeää laatuaikaa Jekulle, kun agilitypuolella olen nyt keskittynyt Piruun ja Piituun.

Helatorstain agihölkät

Helatorstaina kisattiin Pirun kanssa taas, kaksi starttia Nokialla. Vaikka NPKH:n kisoissa on tullut tehtyä hyviäkin tuloksia, jotenkin koen sen kentän hieman ahdistavana kisapaikkana. Yleisö on niin lähellä ja pohja vähän epätasainen (ei siis kuoppainen, mutta paikoin kalteva). Tällä kertaa kisoissa oli kyllä hyvää seuraa ja loistavaa musiikkia, nimittäin nostalgisia ysärihittejä! Liitelyn taustalla raikasi ainakin K.W.S. – Please don’t go, No Mercy – Where do you go ja Corona – Rhythm Of The Night.

Plussat ja miinukset Helinin radoilta kirjasin kassakuitin toiselle puolelle seuraavasti:

A-kisa (HYL)
– Vuoden ekat ulkokisat ja hiekkapohja –> huono liike. Ulkokauden avaaminen on aiemminkin ollut Pirun kanssa tahmeaa, joten sinänsä ei yllättänyt.
– Huolimattomuuteni radan alussa, koira hyppäsi 2-hypyn ensin oikein ja sitten uudestaan väärään suuntaan. Jatkoin kuitenkin kisanomaisesti loppuun asti.
– Puomin kontaktilla melkoinen loikka.
+ Tein vastakädellä hyvän ohjauksen 7-putkeen. Moni valssasi 6/7-väliin, itselle tuntuu tosi luontevalta käyttää vastakättä tuollaisiin paikkoihin.
+ A-estettä edeltävä esteväli 19/20 vaikutti ahtautensa vuoksi hankalalta, sujui kuitenkin ihan ok.

B-kisa (tulos 5, sij. 7/26)
+ Kaiken kaikkiaan ohjauksellisesti ehjä hyppyrata, paras kisasuoritus pitkään aikaan. Olin tilanteen tasalla ja sain ahtaat pyöritykset onnistumaan yllättävän hyvin.
+ Lopun takaaleikkaukset 19- ja 20-esteille toimi sujuvasti.
– 6-aidalla pohja vietti vähän ylämäkeen, tiukkaa koiran hallussapitoa käännöksessä –> rima tippui. Tiedostin riskin, mutten silti halunnut lähteä tekemään valssia tai vastakäännöstä kepeille.
– Liike ehkä astetta parempi kuin agiradalla, mutta edelleen ero hallivauhtiin huomattava.

Omat jalat on tuntuneet jo useamman viikon poikkeuksellisen tukkoisilta ja eilen pääsin viimein hierojan käsittelyyn. Olipahan tuskaa, pohkeet ja takareidet ihan juntturassa. Kuulema pitäisi käydä hierottavana kerran viikossa, ”jos meinaat saada nää jalat joskus auki” :P Varasinkin uuden ajan ja yritän kyllä nyt terästäytyä venyttelyn suhteen. Koirien hyvinvoinnista tulee oltua aina huolissaan ja kiikutettua niitä ties mihin fyssareille ja osteopaateille, mutta itseään sitä tajuaa huoltaa vasta siinä vaiheessa, kun ei suurin piirtein kykene jumeiltaan enää hölkkäämään… No ehkä tästä oppii, jotenkin kun en miellä itseäni kovin liikunnalliseksi ihmiseksi tahtoo kropan huoltaminenkin vaan jäädä.

Kun ei oikein kulje

Viime viikkoina on ollut vähän sellainen olo, että taisi se agilityn kuntohuippu sitten ajoittua loka-marraskuulle. Vaikka viimeksi kisoista kirjoittaessani olin toiveikkaalla mielellä (ja periaatteessa olen edelleen), jotenkin homma nyt vaan tökkii. Eniten häiritsee täysin turhat hyppyjen ohitukset loivissa kaarteissa ja huonot valssit, joissa en saa Pirua mukaan. Kun tuollaisia virheitä tulee toistuvasti treeneissä, tuskin voi olettaa onnistuvansa kisoissakaan ihan nappiin.

Piitu, Piru ja Jekku Viitaniemessä 9.5.2015.

Vantaalla avattua hyllyputkea jatkettiin vielä 5. huhtikuuta kolmen startin verran Liedossa. Ensimmäisellä radalla Piru otti puomilla niin kovasti häiriötä tuomarista, että pysähtyi keskelle ja hyppäsi esteeltä alas :-0 Tuli kyllä ihan puun takaa, ei yhtään koiran tapaista. Palautin sitten puomille ja siitä HYL. B-radalla hylkäävä virhe tuli kohdassa, jota mietin pitkään rataantutustumisessa. Piru ampui 7-putkesta puomille, kun jäin ohjaamaan takaa. Jälkikäteen ajattelen olisi pitänyt yrittää vaihtaa puolta vasta ennen A-estettä, vaikka esteväli tuntuikin ahtaalta. Hyppyrata rullasi ihan kohtuuhyvin kepeille asti. Keppien lopussa liikuin itse vähän turhan pitkälle ja tajusin liian myöhään ajavani koiraa 12-hypyn sijaan esteelle 17.

Jyväskylässä 25.4. putki sitten katkesi, kun tarjolla oli neljä Helinin rataa. Kaksi muuten hyvää rataa kaatui niihin aloittelijatasoisiin hyppyjen ohituksiin, aargh. Yhdeltä agiradalta puomin kontakti ja keinun ohitus, menin taas rynnimään. Viimeisen hyppiksen tuloslappuun oli merkitty vitonen enkä tiedä mistä se tuli, olisiko joku rima tai muurin palikka huomaamattani tippunut, kun käsittääkseni ei otettu kieltoja. Tulossaldo siis 5, 10, 5, 5. Yllättävän hyvin sain kuitenkin kisatilanteessa nollattua mielen edellisestä suorituksesta ja keskityttyä puhtaalta pöydältä seuraavaan starttiin. Siinä on kaiken kaikkiaan tapahtunut kehitystä, että mun hanskat ei tipu agissa nykyään yhtään niin helposti kuin takavuosina. Pystyn aidosti uskomaan siihen, että vaikka eka tai toinenkaan rata ei olisi onnistunut, se ei heikennä mahdollisuuksiani onnistua seuraavalla yrittämällä. Ja jos jokin moka meinaa jäädä harmittamaan, vedän henkeä ja katselen hetken ympärilleni. Fiilistelen sitä, että saan olla kisatapahtumaa ja harrastaa huikean hienoa lajia useammankin koiran kanssa.

Viime lauantaina olin toistamiseen Jyväskylässä, tällä kertaa Pirun kanssa kaksi starttia. Kirjasin kisapaikalla ylös plussat ja miinukset molemmista suorituksista, voiskohan samaa tapaa jatkaa? Ratavirheet oli luonteeltaan sellaisia, että korjaamiseen paloi melko paljon aikaa, siitä varmaan nuo ihanneajan ylitykset.

A-kisa (10 ja yliaikaa)
+ Pidin kiinni alun ohjaussuunnitelmasta, vaikka emmin. Suunnitelma toimi hyvin.
+ Vältettiin hyvin ohitettavat putkien päät.
+ Loistava ennakoiva valssi 17/18-väliin!
– Piru ohitti puomin, en katsonut koiraa ratkaisevalla hetkellä, kun oli taas kiire alastulolle.
– Pitkä kaarre ennen keinua, en kääntänyt riittävän ajoissa ja voimakkaasti.
– Piru ohitti A-esteen, tein liian jyrkän sivuliikkeen liian lähellä estettä.

B-kisa (5 ja yliaikaa)
+ Ei aitojen ohituksia kaarteissa, vaikka radalla oli useampi potentiaalinen paikka sille.
+ Hyvä tilanteen rauhoittaminen ja valssi ahtaassa paikassa ennen keinua.
+ Virheetön puomin alastulo, vaikka nyt varmistin esteelle lähdön huolella.
+ 16/17-välissä moni hyllytti edessä näkyvään putkeen, Pirun sain hyvin oikeaan päähän.
– Huono valssi 4-aidalla ja koira selän taakse –> kielto ja hankala keppien aloitus.
– Puomin jälkeisellä hypyllä jäin jälkeen ja siksi kääntö seuraavalle putkelle hidas, olisi pitänyt valita joku rohkeampi ohjaus.

Tuomiojärven rantamaisemia 9.5.2015.

Kisojen ja sukuloinnin jälkeen poikettiin vielä lenkillä Viitaniemessä. Enpä muista milloin viimeksi olisin siellä käynyt, olihan nostalgista nähdä mm. koulu, jossa kävi yläasteen ja ranta, jossa Laika ui ensimmäisen kerran yrittäessään tehdä tuttavuutta sorsan kanssa :-) Jyväskylässä on kyllä kiva käydä kisareissuilla, vaikka en haluaisi kaupunkiin mitenkään pitempiaikaisesti palatakaan.