Eilen oli kevään viimeinen tokovalmennus Koirakoutsilla. Kahta kertaa lukuunottamatta oltiin Jekun kanssa paikalla joka maanantai. Koulutusten ulkopuolella treenattiin itsenäisesti jonkin verran, ei superahkerasti, mutta kuitenkin. Mitä jäi käteen?
Kevään treenit oli monipuolisia: harjoiteltiin kaikkien luokkien liikkeitä, niin nykyisten kuin uusienkin sääntöjen mukaan. Monenlaista häiriötäkin keksittiin ja Jekun häiriönsietokyky kasvoikin selvästi matkan varrella. Yksi mukavampia juttuja oli tunnaritreenit. Jekku oli aluksi ihan pihalla ja yritti noutoa kouluttajan kapulakassista :D Harjoiteltiin tunnollisesti ja viimeisellä kerralla toi oman kapulansa hienosti hajuttomien keskeltä, vau! Selvästi koiralla syttyi lamppu sen suhteen mitä tulee tehdä. Ruutua ja ohjattua noutoa oli myös hauskaa aloitella.
Eniten päänvaivaa aiheutti ”yllättäen” paikkamakuu. Liike oli alkuvuodesta jo hyvällä mallilla, mutta joskus pääsiäisen tienoilla Jekku alkoi nousta kesken liikkeen istumaan. Se makaa kyllä puolesta minuutista jopa puoleentoista, sitten nousee. Aargh. Edelleenkään en ole varma missä mättää, täytyy vielä tutkailla liittyykö jotenkin liikkeen suorituspaikkaan. Lisäksi on painittu seuraamisessa edistämisen ja malttamattoman noutokapulan käsittelyn kanssa.
Kaiken kaikkiaan ollaan kyllä opittu uutta, kisavalmis Jekku ei silti vieläkään tuon paikkamakuun takia ole. Osa alokkaan liikkeistä sujuu hyvin, mutta ei ole järkeä mennä pilaamaan muiden makaamisia. Välillä tulee mieleen, että onko tässä siirryttävä rally-tokon pariin… Ei me kuitenkaan luovuteta, ostin kesäkuun alusta kuusi valkkukertaa uudessa ryhmässä. Toko on joka tapauksessa omaa, tärkeää laatuaikaa Jekulle, kun agilitypuolella olen nyt keskittynyt Piruun ja Piituun.
Göötit Piitu ja Noita 