Korpilahti RN 20.3.2016

Viime sunnuntaina ajeltiin Korpilahdelle, jossa tuli takavuosina hetki asuttuakin. Suuntana oli  Four Winds Stable -tallin maneesissa järjestetty ryhmänäyttely. Näyttelypaikkaa ei voinut kehua kovin viihtyisäksi – pihamaa oli jäässä, maneesissa viileää ja ahdasta, siellä täällä hevosenlantaa. Piitunkaan esiintyminen ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, kun paikan hajut tuntuivat kiinnostavan ja itsekin vähän sähläsin.

Paikalla oli seitsemän gööttiä, neljä urosta ja kolme narttua. Uroksille ei jaettu SA:ta, nartut tuomari Anneli Sutela arvioi sertifikaatin arvoisiksi. Piitu oli ainoa nuorten luokan narttu tulosrimpsulla ERI1 SA PN2 vara-SERT. Arvostelussa luki seuraavaa: ”Erinomainen tyyppi, hyvät mittasuhteet, sievä pää, riittävät kulmaukset ja luusto. Riittävä rintakehä, mutta turhan lyhyt rintalasta. Liikkuu muuten ok, mutta turhan leveästi takaa. Hyvä karvapeite. Esiintyy erinomaisesti.”

Pikku silakka menestyi odottamaani paremmin! Näyttelyiden suhteen tälle vuodelle ei ole suurempia suunnitelmia. Jos Piitun turkki ei tee katoamistemppua, niin ehkä alkukesästä seuraavan kerran kehään.

 

Lempäälän ja Seinäjoen kisat

Piitu aloitti tosiaan viralliset agilitykisat lauantaina 5.3. tutussa SDP-hallissa Lempäälässä. Kisajännittämiseni on nykyään huomattavasti takavuosia vähäisempää, kiitos Vappu Alatalon mentaalivalmennuksen ja kasvaneen starttimäärän, mutta kieltämättä nyt uuden koiran kisauraa aloittaessa on jännittänyt tavallista enemmän. Ihan ensimmäinen rata oli Anne Viitasen agirata, jossa ei ollut meille erityisen vaikeita asioita – etukäteen lähinnä mietitytti kuinka hyvin Piitu hakee kepit ja sujuuko pussi, jota ei ole kauhean paljon radan osana tehty. No sujuihan se! Nollavoitto ajalla -12,45 ja LUVA. Video radasta täällä.

Toisen agilityradan tuomaroi Jari Helin. Takaakierron jälkeisellä 9-hypyllä ohjaukseni meinasi jäädä vajaaksi, mutta koira paikkasi hyvin ja otti esteen. Radan toiseksi viimeinen este oli puomi, jonka alastulolla Piitun tulee pysähtyä 2on-2offiin ja lähteä liikkeelle sanallisesta käskystä. Puomin suoritus ei ole treeneissäkään sataprosenttisen varma ja olin etukäteen päättänyt, että jos Piitu lähtee liikkeelle ennen lupaa, palautan sen kontaktille. Piitu kyllä otti kontaktin ja pysähtyikin, mutta liian ylös. Kun koetin ohjata oikeaan paikkaan, se tuli pois esteeltä. Siihen asti virheettömästä radasta huolimatta palautin koiran kontaktille ja siitä tietoinen HYL. Video radasta täällä.

Lauantain viimeinen koitos oli Viitasen hyppyrata. Kiva vauhtipätkä, jolle lähtiessä oma oloni oli jo vähän rennompi. Tuloksena päivän toinen nollavoitto aikaan -12,55 ja LUVA! Video radasta täällä. Vaikka Piitu on kulkenut treeneissä parhaimmillaan tosi kivasti, niin eka kisapäivä onnistui kyllä täysin yli odotusteni.

Kisat SDP:llä jatkuivat jo seuraavana aamuna. Olin aamulla aika väsynyt eikä toinen kisapäivä putkeen tuntunut enää siinä vaiheessa niin hyvältä idealta. No, Viitasen Annen agilityradalla jälleen aloitettiin. Ensimmäiset 13 estettä puhdasta rataa, kunnes kepeiltä Piitu tuli kesken pois. Viimeinen keppiväli on vielä epävarma eikä koira juurikaan kestä mun sivuirrottautumista. Keppien jälkeen huono ohjausvalinta johti ylimääräisen hypyn suorittamiseen eli sieltä HYL. Video radasta täällä.

Sunnuntain toisesta radasta ei löydy videota, mutta se kosahti heti alkuun. Tuomarina oli Jalosen Kari. Kepit oli kakkosesteenä eikä Piitun ohjaaminen ensimmäiseen keppiväliin onnistunut ollenkaan, se ampui suoraan johonkin keskikentän suuntaan. Toisella yrittämällä viimeinen keppiväli jäi pujottelematta, joten aloitettiin vielä kertaalleen alusta. Loppurata sujui suht hyvin. Tuloksena tästä kymppi ja yliaikaa.

Viimeisenä juostiin vielä Viitasen hyppyrata. Mulla oli isoja ongelmia saada Piitu pysymään lähdössä, useamman kerran piti palata istuttamaan koira paikoilleen. Lähdöt oli alkuvuodesta varmalla mallilla, mutta pari viikkoa ennen kisoja Piitu alkoi kauhukseni treeneissä nykiä, laskea päätään, nousta seisomaan ja olla lähdöissä muutenkin levoton. Viikonlopun aiemmissakin lähtötilanteissa oli paikoin epävarmuutta, mutta tämä rata oli siltä osin pahin. Muuten hyppis sujui kuitenkin kivasti. Vähän nössösti tosin ohjasin, voisin liikkua rohkeammin koiran edellä, kun sinne ehdin. Tuloksena radalta nolla aikaan -11,27 ja neljäs sija. Koska lauantain nollat tulivat Annelta ja toinen hyppikseltä, ei luokkanousua. Video radasta täällä.

Seuraavana perjantaina 11.3. ajeltiin töiden jälkeen Seinäjoelle. Rennon illanvieton ja hyvin nukutun yön jälkeen kisapäivä alkoi Markku Kaukisen agilityradalla. Viidentenä esteenä olleen puomin alastulon Piitu otti nyt tosi hyvin, jes! Kaksi valssia vaihtui sen enempää asiaa ajattelematta persjättöihin, mutta väliäkö tuolla :D Sujuva kokonaisuus ja tuloksena Piitun kolmas nollavoitto aikaan -11,00, SERT ja siirto kakkosluokkaan! Video radasta täällä.

Luokkanousu päivän ensimmäisessä startissa tarkoitti pitkää päivää. Odotellessa käytiin kävelemässä, tankkaamassa ja hakemassa evästä. Kakkosille tuomariksi vaihtui Timo Teileri. Radan alkupuoli oli ihan hyvää menoa, keinun jälkeiseltä hypyltä Piitu kääntyi väärään suuntaan ja piti vähän pelastella. Puomilla haki hetken pysähdyspaikkaa ja toiseksi viimeiselle esteelle hirveä kaarros ja kalastelu. Ei siis mikään huippusuoritus, mutta riitti kuitenkin taas voittonollaan -5,00 ihanteesta ja samalla LUVAan! Video radasta täällä.

Viimeisessä rataantutustumisessa mietin pitkään miten ohjaisin putken jälkeisen 7-aidan ja siihenhän homma sitten kaatuikin. Piitu bongasi puomin ennen kuin otti hypyn ja ohjaaja oli vähän kujalla, kiellon jälkeen vielä ylimääräinen hyppy samalta esteeltä eli HYL. Keppien jälkeen olin aivan varma, että A-este houkuttelee koiraa enemmän kuin sen alla ollut putki, jonne matkan piti siis jatkua. Mutta mitä vielä, Piitu bongasikin itsevarman oloisesti vasemmalla puolellaan olleen hypyn ja vielä sen takana olleen putken ohjaajan jäädessä ihmettelemään mihin kummaan se mun koira katosi :D Viihdettä yleisölle! Video radasta täällä.

Saavuttiin Lagun hallille aamuyhdeksän pintaan ja kotimatkalle päästiin vasta kakkosluokkien palkintojenjaon jälkeen iltakuuden aikoihin. Kotona fiilis oli vähintäänkin ryytynyt, mutta olipa silti mukava reissu. Meillä on Piitun kanssa paljon opeteltavaa ja oman ohjaamiseni pitäisi rentoutua paljon tämän hetkisestä tekemisestä, mutta siitä huolimatta päällimmäisin tunne on tällä hetkellä se, että onpa siistiä kisata Piitun kanssa. Niin mahtava ja iloinen kisakaveri, jonka kanssa kaksi ensimmäistä kisaviikonloppua sujui paljon paremmin kuin olisin voinut kuvitella. Neljä nollavoittoa, wtf?! Ja sitten vielä se, että kaikkien vaikeuksien jälkeen pystyn liikkumaan ilman kipua ja vihlaisuja. Parasta!

Piitun kuvat Seinäjoen kisoissa otti Sami Ritoniemi.

Kisojen kynnyksellä

Jekun ja Piitun harrastustalvi on jatkunut suht rauhallisissa merkeissä. Ei kisoja, näyttelyitä tai juuri muutakaan koirablogissa perinteisesti raportoitavaa. Piitun kanssa on treenattu agilitya vammani sallimissa rajoissa ja ehkä marraskuisesta tapaturmasta on ollut sentään se hyöty, että on ollut vähän pakko kiinnittää enemmän huomiota koiran irtoamiseen, itsenäiseen tekemiseen, takaa ohjaamiseen ja sen sellaiseen. Vaikka ajoittain edelleen kuulenkin taipumuksestani rynniä joka paikkaan radalla :D

Nyt tilanne alkaa olla vähitellen se, että pystyn liikkumaan kisamittaisen radan läpi. Pikkuisen varovaista hipsuttelua se edelleen on ja tiedostan hyvin, ettei oma vauhtini ole kummoinen, mutta sen verran varmuutta on kuitenkin saatu takaisin, että huomenna aloitetaan viralliset kisat kotihallilla. Lievää jännitystä on ilmassa eivätkä torstain kenraaliharjoitukset sujuneet mitenkään kaksisesti. Pääasiassa olen silti iloinen siitä, että pääsen radalle yhdessä Piitun kanssa. Sen kanssa on vaan niin kivaa touhuta ja kisaamisen aiheuttamaa positiivista kutinaakin on ollut jo ikävä.

Jekun kanssa käytiin alkuvuodesta kuuden kerran rally-tokon alkeiskurssi. Olihan se mukavaa aktivointia ja vaihtelua, mutten varsinaisesti voi kertoa syttyneeni lajiin. Suurin osa liikkeistä Jekulla sujui ihan kivasti. Eniten haastetta meillä oli peruuttamisessa 1-2-3 askelta kerrallaan sekä saksalaisessa täyskäännöksessä. Vähän jos jaksaisin treenata ja totuttaa koiraa palkkaamattomuuteen pidemmällä radalla, niin voisin kuvitella kokeilevani kisaamistakin. Oon kuitenkin tullut viime aikoina vähän varovaiseksi kalenterini täyttämisen suhteen, olisi meinaan yksi opinnäytetyökin odottelemassa aloittamistaan…

Tämän postauksen kuvat on muuten alinta lukuunottamatta Kolilta, johon heitettiin pieni lomareissu tammikuun alussa. Pelottavan liukkaat maastot rajoittivat paikoin ulkona liikkumista, mutta muuten päivät kansallismaisemissa olivat tosi viihtyisiä. Pakko myös suositella majapaikkana toiminutta Sokos Hotel Break Kolia, jonne myös koirat tuntuivat olevan aidosti tervetulleita ja jonka yhteydessä toimi ehkä rentouttavin kylpylä, jota olen kotimaan kamaralla kokeillut.