Jekun kuulumisia – tosi pitkästä aikaa

Huh, blogiin ei ole tullut kirjoitettua tosi pitkään aikaan! Eipä sillä, että olisin koskaan mikään aktiivibloggaaja ollutkaan, mutta toukokuussa tartuin viimein aikuisopintojeni opinnäytetyöhön ja sitä työstäessä on tullut oltua superlaiska kirjoittamaan mihinkään muualle kuin siihen tiettyyn Word-tiedostoon. Nyt loppuseminaari on nurkan takana, joten pyrin elvyttämään blogin taas henkiin.

jekku_saariselka2016_anneolli

Jekku Saariselän kisoissa kesäkuussa 2016, kuva Reima Mukkala.

Asiaa riittäisi useampaankin postaukseen, mutta aloitetaan vaikka Jekun kuulumisilla. Jekku tuli maaliskuussa veteraani-ikään, muttei tunnu missään määrin papparaiselta. Ei, vaikka sillä todettiin heinäkuussa hampaanpoiston yhteydessä mitraaliläpän endokardioosi eli kansankielellä sydänvika. Stetoskoopilla kuunneltaessa havaittiin ensin sydämen sivuääni ja ultraäänellä tutkittaessa selvisi, että vasemmassa eteiskammioläpässä on selkeä läppävuoto. Vasen kammio ja eteinen olivat kuitenkin ultrassa normaalikokoiset. Sairaus on etenevä, mutta oireita Jekulla ei ole tähänkään päivään mennessä ollut havaittavissa. Lääkitystä tai muitakaan muutoksia koiran arkeen ei siis ole toistaiseksi tarvinnut tehdä. Agilityn harrastaminen on jäänyt kuluvana vuonna aiempaa vähemmälle, mutta se ei ole johtunut missään määrin diagnoosista, vaan käytettävissä olevan ajan rajallisuudesta ja ohjaajan tarpeesta keskittyä ko. lajissa toiseen koiraansa.

Kesällä Jekun kanssa treenailtiin rally-tokoa. Pääasiassa omin päin, mutta käytiin myös Hankasalmen Kennelkerhon järjestämisssä treeneissä ja möllikisoissa. Möllikisoissa kisanomaisen suorituksen aloittaminen oli haastavaa, mutta ensimmäisestä kahdesta kyltistä selvittyämme rata sujui varsin mukavasti. Saatiin jopa kehuja hyvästä seuraamisesta ja tuomarinpalkinto. Kokemuksesta rohkaistuneena ilmoitin Jekun virallisiin kisoihin, jotka pidettiin 3. syyskuuta Mikkelissä. Alokasluokan radalla ei ollut mitään, mitä Jekku ei osaisi, mutta taas kerran koiran mielentila oli kisatilanteessa huolellisesta valmistautumisesta huolimatta ihan pielessä. Tein kahdella kisoja edeltävällä viikolla vaihtelevia ja pääosin onnistuneita häiriötreenejä. En kokenut jännittäväni kisatilanteessa mitenkään erityisesti. Siitä huolimatta Jekkua tuntui kiinnostavan kaikki muu kuin rally ja esimerkiksi istumiskäskyyn koira suhtautui kuin kuulisi sen ensimmäistä kertaa. En ota Jekun kanssa harrastelua nykyään mitenkään turhan vakavasti, mutta täytyy sanoa, että tuolloin hävetti ja harmitti. Jekku on rakas, mutta tietyissä asioissa hyvin haastava harrastuskaveri…

dav

Piitu ja Jekku Kiilopäällä kesäkuussa 2016.

Loppusyksystä käytiin nose workin peruskurssi Scentrellä. Jekun kanssa on aikoinaan käyty hakukurssi ja kokeiltu verijälkeä, molemmista koira tykkäsi paljon. Siksi arvelin myös nose workin sopivan Jekulle ja oikeassa olin. Ensin opeteltiin nuuskimaan eukalyptusta juomalasista ja teesiivilästä, sitten siivilää etsitiin pienestä laatikko- ja lavarakennelmasta keskellä koulutustilaa. Seuraavaksi haju laitettiin siirrännäiseen (= pieni huopatarra) ja edettiin laatikko- ja sisäetsintään isommalla alueella. Kurssin viimeisellä kerralla hajua haettiin myös ulkotilasta ja ajoneuvosta. Teimme myös joka viikko kotona tai pihalla pari omatoimiharjoitusta. Jekku pärjäsi saamissaan tehtävissä hyvin, minulla oli välillä vaikeuksia lukea koiran ilmaisua. Onneksi Jekku oli itsevarma ja palasi ilmaisemaan hajun uudestaan, jos en tajunnut heti palkata sitä. Kurssin lopuksi teimme vielä kokeenomaisen hajutestin laatikoilla. Tilanne vastasi muuten oikeaa testiä, laatikot olivat vain käytettävissä olleen tilan vuoksi lähempänä toisiaan. Jekku ilmaisi oikean laatikon 24 sekunnissa, ryhmän nopeimpana koirana ♥. Aion varmasti katsella kalenteriin jatkokurssin, kunhan joulukuun valmistumis- ja muuttokiireistä selvitään.

Seuraavassa postauksessa voisin ehkä kertailla näiden valokuvien reissua Lappiin, Piitun paimennustaipumistestiä ja/tai kirjoitella jotakin agilityasiaa. Jos ei muuten, niin omaksi iloksi. Luin juuri vanhoja koirakuulumisiamme yli 10 vuoden takaa ja totesin, että kyllä niitä olisi vaan kiva laittaa ajoittain ylös. Sillä “the days are long, but the years are short.”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s