Lempäälän ja Seinäjoen kisat

Piitu aloitti tosiaan viralliset agilitykisat lauantaina 5.3. tutussa SDP-hallissa Lempäälässä. Kisajännittämiseni on nykyään huomattavasti takavuosia vähäisempää, kiitos Vappu Alatalon mentaalivalmennuksen ja kasvaneen starttimäärän, mutta kieltämättä nyt uuden koiran kisauraa aloittaessa on jännittänyt tavallista enemmän. Ihan ensimmäinen rata oli Anne Viitasen agirata, jossa ei ollut meille erityisen vaikeita asioita – etukäteen lähinnä mietitytti kuinka hyvin Piitu hakee kepit ja sujuuko pussi, jota ei ole kauhean paljon radan osana tehty. No sujuihan se! Nollavoitto ajalla -12,45 ja LUVA. Video radasta täällä.

Toisen agilityradan tuomaroi Jari Helin. Takaakierron jälkeisellä 9-hypyllä ohjaukseni meinasi jäädä vajaaksi, mutta koira paikkasi hyvin ja otti esteen. Radan toiseksi viimeinen este oli puomi, jonka alastulolla Piitun tulee pysähtyä 2on-2offiin ja lähteä liikkeelle sanallisesta käskystä. Puomin suoritus ei ole treeneissäkään sataprosenttisen varma ja olin etukäteen päättänyt, että jos Piitu lähtee liikkeelle ennen lupaa, palautan sen kontaktille. Piitu kyllä otti kontaktin ja pysähtyikin, mutta liian ylös. Kun koetin ohjata oikeaan paikkaan, se tuli pois esteeltä. Siihen asti virheettömästä radasta huolimatta palautin koiran kontaktille ja siitä tietoinen HYL. Video radasta täällä.

Lauantain viimeinen koitos oli Viitasen hyppyrata. Kiva vauhtipätkä, jolle lähtiessä oma oloni oli jo vähän rennompi. Tuloksena päivän toinen nollavoitto aikaan -12,55 ja LUVA! Video radasta täällä. Vaikka Piitu on kulkenut treeneissä parhaimmillaan tosi kivasti, niin eka kisapäivä onnistui kyllä täysin yli odotusteni.

Kisat SDP:llä jatkuivat jo seuraavana aamuna. Olin aamulla aika väsynyt eikä toinen kisapäivä putkeen tuntunut enää siinä vaiheessa niin hyvältä idealta. No, Viitasen Annen agilityradalla jälleen aloitettiin. Ensimmäiset 13 estettä puhdasta rataa, kunnes kepeiltä Piitu tuli kesken pois. Viimeinen keppiväli on vielä epävarma eikä koira juurikaan kestä mun sivuirrottautumista. Keppien jälkeen huono ohjausvalinta johti ylimääräisen hypyn suorittamiseen eli sieltä HYL. Video radasta täällä.

Sunnuntain toisesta radasta ei löydy videota, mutta se kosahti heti alkuun. Tuomarina oli Jalosen Kari. Kepit oli kakkosesteenä eikä Piitun ohjaaminen ensimmäiseen keppiväliin onnistunut ollenkaan, se ampui suoraan johonkin keskikentän suuntaan. Toisella yrittämällä viimeinen keppiväli jäi pujottelematta, joten aloitettiin vielä kertaalleen alusta. Loppurata sujui suht hyvin. Tuloksena tästä kymppi ja yliaikaa.

Viimeisenä juostiin vielä Viitasen hyppyrata. Mulla oli isoja ongelmia saada Piitu pysymään lähdössä, useamman kerran piti palata istuttamaan koira paikoilleen. Lähdöt oli alkuvuodesta varmalla mallilla, mutta pari viikkoa ennen kisoja Piitu alkoi kauhukseni treeneissä nykiä, laskea päätään, nousta seisomaan ja olla lähdöissä muutenkin levoton. Viikonlopun aiemmissakin lähtötilanteissa oli paikoin epävarmuutta, mutta tämä rata oli siltä osin pahin. Muuten hyppis sujui kuitenkin kivasti. Vähän nössösti tosin ohjasin, voisin liikkua rohkeammin koiran edellä, kun sinne ehdin. Tuloksena radalta nolla aikaan -11,27 ja neljäs sija. Koska lauantain nollat tulivat Annelta ja toinen hyppikseltä, ei luokkanousua. Video radasta täällä.

Seuraavana perjantaina 11.3. ajeltiin töiden jälkeen Seinäjoelle. Rennon illanvieton ja hyvin nukutun yön jälkeen kisapäivä alkoi Markku Kaukisen agilityradalla. Viidentenä esteenä olleen puomin alastulon Piitu otti nyt tosi hyvin, jes! Kaksi valssia vaihtui sen enempää asiaa ajattelematta persjättöihin, mutta väliäkö tuolla :D Sujuva kokonaisuus ja tuloksena Piitun kolmas nollavoitto aikaan -11,00, SERT ja siirto kakkosluokkaan! Video radasta täällä.

Luokkanousu päivän ensimmäisessä startissa tarkoitti pitkää päivää. Odotellessa käytiin kävelemässä, tankkaamassa ja hakemassa evästä. Kakkosille tuomariksi vaihtui Timo Teileri. Radan alkupuoli oli ihan hyvää menoa, keinun jälkeiseltä hypyltä Piitu kääntyi väärään suuntaan ja piti vähän pelastella. Puomilla haki hetken pysähdyspaikkaa ja toiseksi viimeiselle esteelle hirveä kaarros ja kalastelu. Ei siis mikään huippusuoritus, mutta riitti kuitenkin taas voittonollaan -5,00 ihanteesta ja samalla LUVAan! Video radasta täällä.

Viimeisessä rataantutustumisessa mietin pitkään miten ohjaisin putken jälkeisen 7-aidan ja siihenhän homma sitten kaatuikin. Piitu bongasi puomin ennen kuin otti hypyn ja ohjaaja oli vähän kujalla, kiellon jälkeen vielä ylimääräinen hyppy samalta esteeltä eli HYL. Keppien jälkeen olin aivan varma, että A-este houkuttelee koiraa enemmän kuin sen alla ollut putki, jonne matkan piti siis jatkua. Mutta mitä vielä, Piitu bongasikin itsevarman oloisesti vasemmalla puolellaan olleen hypyn ja vielä sen takana olleen putken ohjaajan jäädessä ihmettelemään mihin kummaan se mun koira katosi :D Viihdettä yleisölle! Video radasta täällä.

Saavuttiin Lagun hallille aamuyhdeksän pintaan ja kotimatkalle päästiin vasta kakkosluokkien palkintojenjaon jälkeen iltakuuden aikoihin. Kotona fiilis oli vähintäänkin ryytynyt, mutta olipa silti mukava reissu. Meillä on Piitun kanssa paljon opeteltavaa ja oman ohjaamiseni pitäisi rentoutua paljon tämän hetkisestä tekemisestä, mutta siitä huolimatta päällimmäisin tunne on tällä hetkellä se, että onpa siistiä kisata Piitun kanssa. Niin mahtava ja iloinen kisakaveri, jonka kanssa kaksi ensimmäistä kisaviikonloppua sujui paljon paremmin kuin olisin voinut kuvitella. Neljä nollavoittoa, wtf?! Ja sitten vielä se, että kaikkien vaikeuksien jälkeen pystyn liikkumaan ilman kipua ja vihlaisuja. Parasta!

Piitun kuvat Seinäjoen kisoissa otti Sami Ritoniemi.

Kisaikäinen, vaan ei -valmis

Piitulla tulee muutaman päivän päästä puolitoista vuotta mittariin eli iän puolesta ovet virallisiin agilitykisoihin aukeavat. Pari kertaa multa on jo kysytty ollaanko lähdössä kisaamaan, no ei olla. Koira ei ole valmis eikä sen kanssa ole koskaan ollut tavoitteenakaan kisata niin varhaisessa vaiheessa kuin mahdollista. Jossain vaiheessa ensi vuotta on tarkoitus startata, työstetään rauhassa keppejä ja kontakteja ennen kuin katselen kalenteria. Lokakuun ekana viikonloppuna käytiin kyllä maistelemassa menoa epävirallisissa kisoissa Jyväskylän Haukkuvaarassa. Hyvin kulki, putkirallista nollavoitto ja mölliluokassa (ei keinua, keppejä, rengasta) sijoituttiin nollalla minien toiseksi. Lähdöissäkin Piitu pysyi hienosti, vaikka kotihallilln ohjatuissa treeneissä on jostain syystä useamman viikon ajan vetänyt alkuun hullut hepulit :D

Maalla pitää kytätä vieraita.

Syyskuun lopussa käytin Piitun Ventelän vastaanotolla Kankaanpäässä. Terveystutkimusten tulokset oli mukavat: lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0 ja selkäranka terve. Pakko todeta, että gööttien terveyden suhteen meillä on ollut kaiken kaikkiaan hyvää tuuria (?), talouden edesmenneiden corgien kanssa oli selvästi enemmän huolta ja murhetta tällä saralla.

Eilen poikettiin kakkoskodista käsin Pieksämäellä, jossa Jekku pääsi parin kuukauden tauon jälkeen kisaamaan. En muista aiemmin olleeni Minna Väyrysen radoilla, oli muuten tosi kivoja! Ensimmäisellä agiradalla päästiin treenaamaan Jekun heikointa tekniikkaa eli takaakiertoja, niitä piti tehdä matkan varrella peräti neljä. Jekku hölkkäsi radan kuuliaisesti läpi, keinulla ja kepeillä sillä paloi selvästi enemmän aikaa kuin treeneissä ko. esteillä menee, muuten ihan ok suoritus. Tuloksena yliaikanolla. Toinen agirata lähti jouhevasti liikkeelle, kahdeksantena esteenä olleilla kepeillä koira ampui kakkosväliin. Videolta katsottuna kepeille vientini oli huono: edeltävä valssi myöhässä ja ohjaava käsi liian korkealla. Myöhemmässä vaiheessa rataa tuli vielä ohjattua huolimattomasti ja Jekku suoritti sen seuraksena muurin väärältä puolelta. Tyypillinen ”ohjaa, älä oleta” -tilanne! Hyppyradalla tehtiin nollaa toiseksi viimeiselle esteelle asti. Sitä edeltävä kaarre meni vähän pitkäksi ja varmistelin kolmanneksi viimeistä estettä liian kauan. Seuraksena Jekku ehti seuraavassa estevälissä sujahtaa selän takaa suorittamaan hypyn väärältä puolelta. 2 x HYL, mutta olipa kiva kisata! Jekun liikkeellä on tapana hyytyä mitä pidempään joudumme kisapaikalla odottelemaan, tällä kertaa pistin kuitenkin merkille positiivisen tasavauhtiset startit. Täytyy varmaan katsella Jekulle vielä loppuvuodelle jotkut agikisat, sillä tällä hetkellä sen kanssa on tosi leppoisaa mennä. Ei jännitä yhtään, ei oikeasti harmita hyllyt, tehdään vaan sitä meidän juttua :-)

Kesän jälkeen

Viiden viikon kesäloma oli mainiota aikaa. Koiraharrastusmielessä en voi kehua tehneeni paljonkaan, mutta jotakin sentään.

Loman alkupuolelle osui gööttileiri Kunkkulan koirakeskuksessa Hartolassa, johon osallistuin koko viikonlopun verran molempien koirien kanssa. Jekulla harjoittelin rallytokoa ja jälkeä, Piitulla jälkeä ja agilitya. Treeneistä olisi rehellisesti sanoen voinut jäädä parempikin maku suuhun. Verijälkiä en osannut merkata, agilityssa sain palautetta koirien (monikossa, vaikka ohjasin vain yhtä…) painostamisesta ja siihen päälle vielä huonosti nukuttujen öiden edesauttamat keskittymisvaikeudet, niin kotimatkan sai lähinnä kelata omaa huonouttaan. Mutta toki oli mukava nähdä iso joukko gööttejä ihmisineen ja jutustella ajan kanssa.

Elokuu vietettiin muutamaa päivää lukuunottamatta maalla Keski-Suomessa. Tehtiin kepon kanssa kaupat mun mummolasta eli vanhasta maatilasta ja noin seitsemästä hehtaarista maata siinä ympärillä. Kotiosoitteemme säilyy edelleen Lempäälässä, talolla on tarkoitus viettää lomia ja viikonloppuja niin usein kuin kalenterit ja olosuhteet sen sallivat. Aiheesta lisää toisessa blogissa, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.

Maalta oli kohtuullinen matka ajella Varkauteen agilitykisoihin. Mulle oli tullut pitkästä aikaa sellainen tunne, että haluan kokeilla kuinka Jekku kulkee kisoissa, sillä se oli kulkenut kesän lyhyissä omatoimitreeneissä melko kivasti. Oma kisafiilis oli tosi rento ja paineeton, vailla mitään odotuksia. Helinin ensimmäinen agilityrata oli melko kiemurainen ja lähtönumeron 1 saaneena jouduin lähinnä keskittymään estejärjestyksen muistamiseen. Jekku teki kuuliaisesti töitä ja yllättävää kyllä, teimme nollan sijoituksella 4./20. Ennen seuraavaa rataa paikalla pyörähti ukkoskuuro, mistä koira tuntui jonkin verran ahdistuvan. Toisella agiradalla Jekku tiputtikin itselleen epätavallisesti pari rimaa (tuloslistoille merkattiin kympin sijaan HYL, mutten jaksanut korjauttaa). Viimeinen rata oli profiililtaan mukava hyppis, joka hölkättiin läpi ratavirheittä. Koirasta oli kuitenkin jo puhti pois ja yliaikaa kertyi nelisen sekuntia. Ehkäpä ilmoitan Jekun vielä loppuvuoden aikana joihinkin kisoihin, kokemus oli kuitenkin suht positiivinen ja kisatuntumaa olisi hyvä pitää yllä ensi vuoden haasteita silmällä pitäen.

Elokuuhun mahtui myös yksi näyttelyreissu, jolloin suunnattiin Joensuuhun. Piitu oli ilmoitettu toista kertaa junnuluokkaan ja se esiintyi raviradan paahteessa varsin nätisti. Olin iloisesti yllättynyt jo siinä vaiheessa, kun brittituomarilta irtosi ERI1, SA ja ROP-juniorin ruusuke. Ja mitä vielä, Piitulainen sijoittui lopulta paras narttu -kehässä toiseksi ja sai ensimmäisen SERTinsä! Jäimme odottelemaan BIS-juniorin valintaa, vaikka se tarkoittikin meille lähinnä pitkää kokoomakehässä seisoskelua ja hyvin lyhyttä hetkeä isossa kehässä. No, kerrankos sitä.

Edellä mainittujen touhujen lisäksi lomalla lähinnä metsälenkkeiltiin. Kerran göötit pääsi kokeilemaan paimentamista tuttujen lammastilalle ja kerran ajamaan omalle maalle tehdyt verijäljet. Agilityn treenaaminen rajoittui elokuussa omalla pihalla tehtyihin pujottelutreeneihin. Mielessä kyllä kävi, että vuokraisin edes kerran jonkun lähiseudun halleista, mutta omien terveysongelmien vuoksi ajatus jäi. Yli puolitoista vuotta sitten telomani jalka otti nimittäin osumaa heinäkuun puolella möllikisoissa ja uudestaan elokuussa – sillä kertaa niinkin urheilullisessa tilanteessa kuin auton kyytiin noustessa :P Tällä hetkellä juokseminen onnistuu jälleen, mutta nopeiden kiertoliikkeiden kanssa täytyy olla varovainen.

SM-kisat ja maajoukkuekarsinnat

En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa blogiin arvokisoista, nyt ensimmäisenä kesälomapäivänä ajattelin viimein palata hetkeksi kesäkuun tunnelmiin. Kun nollavoiton myötä varmistui, että pääsen Pirun kanssa sekä SM-kisoihin että MM-karsintoihin, olin tosi iloinen ja innoissani. Mitä pidemmälle aika sitten kului, ei fiilikset olleet enää ihan samat. Treenit tuntui pitkin kevättä hankalilta ja agilityn ulkopuolisessa elämässä sattui kaikenlaista vähemmän mukavaa.

Perjantaina 12. kesäkuuta lähdettiin kepon ja koirien kanssa ajamaan kohti Oulun SM-kisoja. Tien päällä ollessamme saatiin suru-uutinen, joka järkytti itseäni enemmän kuin osasin odottaakaan :( Iltakisojen kaksi starttia menikin siltä pohjalta suht heikosti, valssit vuoti ja muutenkin oli tahmeaa. No, onneksi majapaikkamme Radisson Blu osoittautui hyväksi valinnaksi ja päästiin lepäämään kovan päivän päätteeksi. Koirille oli huoneessa oma, lakanalla peitetty sänky/sohva, lenkille pääsi näppärästi ja aamiainen oli selvästi keskivertohotellia runsaampi. Suosituksen arvoinen hotelli siis.

Lauantaina olin Pirun kanssa joukkueemme kakkoskoirakkona. Kisapaikalle saapuessa tuntui yhä vaikealta keskittyä agilityyn, mutta onnistuin terästäytymään siinä vaiheessa, kun mulle tultiin juttelemaan ohjaajan vaihtamisesta. Senhän takia Ouluun oli tultu, että aksataan. Joukkueradalle päästiin starttaamaan sateessa ja tunsin saaneeni hyvän vireen päälle, puomin kontaktikin onnistui. Tehtiin puhdasta suoritusta 17 esteen verran, kunnes Piru karkasi aivan yllättäen katsomoon moikkaamaan radan reunalla seissyttä isäntäänsä. Harmillista, mutta kaikkeahan voi tapahtua, kun kisataan eläinten eikä robottien kanssa. Iltapäivällä sade hellitti ja heitettiin lenkki merenrannalle Piispanlettoon.

Sunnuntain yksilöhyppäri ei vaikuttanut vaikealta, melko suoralinjaisesti sai painaa menemään. Oikea mielentila oli lauantaita helpompi tavoittaa ja koira liikkui ok lämmenneestä kesäsäästä huolimatta. Alkupuoli radasta rullasikin kivasti, kunnes itse hätäilin 14-hypyn takaakierrolla kiellon arvoisesti. Lopusta saatiin vielä toinen kielto, kun Piru lähti 20-hypyllä katsomaan sen takana seissyttä ratatyöntekijää. Perheenjäsenten luo hakeutumisen kyllä ymmärrän, mutta tällaista ei ollut meidän kisauralla aikaisemmin tapahtunut… jotenkin koira ei tuntunut olevan 100 % oma itsensä. Tuloksena siis 10 ja yliaikaa eikä paikkaa finaaliradalle. Ei kuitenkaan harmittanut.

Pari viikkoa myöhemmin kalenterissa oli maajoukkuekarsinnat Jyväskylässä. Mulle koko viikonlopun sykähdyttävin hetki oli ehkä yllätten se, kun kävin perjantaina ilmoittautumassa kisoihin. Ilmoittautumispiste oli melkein samassa kohdassa kuin estekontti aloittaessani aikoinaan Killerillä alkeiskurssin. Silloin JATilla ei tosin ollut hallia, vaan sorainen kenttä ja hitosti hyttysiä. Järjestäjät touhusivat, katselin ympärilleni, morjestin paria tuttua ja fiilistelin itsekseni kuinka pitkä matka lajin parissa onkaan tullut kuljettua ja kuinka paljon se on mulle antanut.

Karsintafiilistelyä ilmoittautumiskuori kourassa.

Karsinnoissa ilmoitettiin koirakolla olevan 20 sekuntia aikaa aloittaa suorituksensa lähtöluvan saatuaan. Tämä sääntö koitui tavallaan kohtalokseni hyppyradalla: kun toimitsija päästi minut lähtökarsinasta rata-alueelle, tuomari vihelsi ja olin julmetun kaukana siitä paikasta, josta aioin ottaa lentävän lähdön. Tuli hätä ja kiire ja niiden myötä hylly heti kakkosesteellä. Myöhemmin tajusin, ettei sitä lähtöön käytettävää aikaa pahemmin kytätty. Sunnuntaina 20 sekuntin ajanotto toisinaan toimi, toisinaan taas ei ja vihellystä ei kuulunut silloinkaan, kun kello näytti yli 25 sekuntia. Eli turhaan hätäilin lähtöä.

Agilityrataan tutustuessani keskityin pitkälti siihen, että saisin lähdön ja ensimmäiset viisi estettä onnistumaan. Lähtökarsinassa odotellessa mieli oli selvästi levollisempi kuin ennen hyppistä ja se varmaan näkyi tekemisestäkin. Selvisin niistä viidestä ensimmäisestä esteestä ja paljon pidemmällekin. Radan loppu puomin jälkeen jäi suunnitelmissani vähälle huomiolle, koska en uskonut edes selviäväni sinne saakka (kympistä tai hyllystä suoritus piti jättää kesken). Käsittämätöntä kyllä, lopun haparoinnista huolimatta ainokainen ratavirhe tapahtui vasta kolmanneksi viimeisellä esteellä, jossa huono ohjausvalinta aiheutti kiellon. Mietin sitä korjatessani, että tulikohan jo käsky poistua radalta vai saankohan tehdä nuo loput aidat :D

Tulosten puolesta kesän arvokisat olisi toki voineet mennä huomattavasti paremminkin. Itse kuitenkin koin, että sekä SM-viikonloppuna että MM-karsinoissa toistui sama ilmiö: pystyin parantamaan suoritustani vaikean alun jälkeen. Uskoin omaan tekemiseeni epäonnistumisen jälkeenkin. Kesän 2015 arvokisat osoitti mulle, että olen kilpailijana henkisesti paljon kovempi kuin olen uskonut olevani. Sen parempaa antia en ehkä olisi voinut juuri tähän rakoon saadakaan.

Tällä hetkellä en tiedä milloin kilpailen seuraavan kerran ja minkä koiran kanssa. Epäilen myös, ettei minua tulla näkemään ensi kesän arvokisoissa kuin korkeintaan yleisössä. Kisasuunnitelmat ovat siis nyt kaikin puolin avoinna ja tavallaan se on aika vapauttavaa. Kenties voin viimein ensi vuonna lähteä Sodankylän elokuvajuhlille, jotka osuvat aina samalle viikonlopulle kuin SM-kisat :-)

Näillä mennään

Alkaneen viikon loppupuoli kuluu agilityn SM-kisojen merkeissä. Sitä ennen kalenterissa on vielä yhdet treenit ja ohjaajan hieronta, ei kummempaa. Perjantai on lomapäivä, aamulla lähdetään koko talouden voimin kohti Oulua.

Hain Pirun kanssa kisatuntumaa vielä helatorstain jälkeen 23.5. Kirkkonummelta ja 30.5. Laukaasta. Kirkkonummella olin kisannut viimeksi ykkösissä Laikan kanssa <3 eli aika monta vuotta takaperin. Nyt tuomaroimassa oli Viitasen Annen, jonka kiemuroista olen harvemmin selvinnyt kunnialla läpi. Tällä kertaa meni kuitenkin yllättävän mukavasti!

Harvinaista herkkua tuloslistalla :-)

Agilityrata A (tulos -3.53, sijoitus 1./8)
+ Paikoin ahtaita, teknisesti haastavia paikkoja ja osasin!
+ Maltoin olla tarkka, pitää ohjauksen päällä ja luottaa siihen, että koira hoitaa hommansa, esim. hakee kepit ilman mun huitomisia.
– Alun 3/4-välissä (putki – A-este) ja puomilla olisin voinut liikkua rohkeammin.

Agilityrata B (tulos 5.40, sijoitus 6./9)
+ Kohtalaisen hyvää pätkää ja teknisesti sujuvaa menoa tässäkin.
+ Lopussa hyvä ohjauskuvio persjätöllä.
– 14/15-välissä koiran ollessa putkessa katsoin liian pitkään missä seuraava este on enkä saanut koiraa sujuvasti haltuun. Ei pitäisi pelätä esteohituksia liikaa.
– Radan alkupuolen pyöritykset oli vähän tahmeita (hiekkapohja ja rimat 35:ssä vaikuttaa).
– En ole varma mistä vitonen tuli, puomin tai A-esteen kontaktilta?

Hyppyrata C (tulos 3.42, sijoitus 5./8)
+ Ehjä kokonaisuus ja pääsin kokeilemaan paria ohjausta, joita harvoin käytän kisatilanteissa.
– Päivän lämmitessä koira ei ollut enää parhaassa terässä ja paikoin olisin voinut tehdä rohkeampia ratkaisuja vauhdin ylläpitämiseksi.
– Kahdella viimeisellä putkella koira terävämmin mukaan, ohjauksen täytyy jatkua koko ajan!

Iloinen kisakaveri 23.5.2015.

Nollavoitto tai pikemminkin onnistumisen tunteet noin ylipäänsä tuli kieltämättä tarpeeseen. Jotenkin Kirkkonummen reissu palautti uskoa siihen, että kyllä mä osaan ja voin onnistua. Viikon päästä Laukaassa päästiin nauttimaan auringosta, mutta Pirun vauhdin kannalta alkukesän lämpimät päivät ei vaan tiedä hyvää. Lämmin sää ja ulkokenttä hiekkapohjalla on huonoin mahdollinen yhdistelmä. No eipä siinä, tärkeintä oli joka tapauksessa saada sitä kisatuntumaa.

Agilityrata A (tulos 10 ja yliaikaa, sijoitus 10./16)
+ Alkurata oikein hyvä! Toimi takaakierrot ja valssit.
– Keinulla otin ilmeisesti liian aikaisin sivuetäisyyttä ja Piru tuli sivusta pois. Hetken arvoin palautanko esteelle vai jatkanko rataa, päätin sitten juosta loppuun asti. En tiedä oliko järkevää, 16-17-18-19 meni vähän sähläämiseksi ja puomilta vissiin toinen vitonen.

Hyppyrata B (tulos 5.91, sijoitus 5./14)
+ Ratavirheetön suoritus, siitä pitää olla aina tyytyväinen… Profiililtaan kiva rata mennä.
+ Pistin itseni kunnolla likoon, kun tajusin, ettei koira siihen nyt pysty. Kannustin koko ajan.
– En muista, että Piru olisi _koskaan_ ollut kisoissa näin hidas. Kuuluttajalta puuttui tietoa poissaolijoista ja jouduttiin odotettua aiemmin lähtöviivalle, joten koiran virittelykin jäi vähän vajaaksi, mutta lämpö tietysti pääasiallinen hyytymisen syy. Vaihdoin kaksi ohjausta lennosta persjättöihin, kun ehdin koko ajan niin paljon koiran edelle.

Sellaiset kenraaliharjoitukset tällä kertaa. Tuntuu siltä, ettei meidän meno ole tällä hetkellä parhaimmillaan, mutta näillä mennään. Siihen kuitenkin olen tyytyväinen, että tulostaso on noussut keväästä ja hölmöt esteohitukset on jääneet nyt pois. SM-kisoissa ei ole mitään tulospaineita, lähdetään vaan nauttimaan viikonlopusta ja tekemään parhaamme. Edelleen henkilökohtaisella tasolla koen tosi hienoksi jutuksi, että tällaisella tavallisella riviharrastelijalla on mahdollisuus päästä osallistumaan arvokisoihin siinä missä lajin guruillakin :-)

Helatorstain agihölkät

Helatorstaina kisattiin Pirun kanssa taas, kaksi starttia Nokialla. Vaikka NPKH:n kisoissa on tullut tehtyä hyviäkin tuloksia, jotenkin koen sen kentän hieman ahdistavana kisapaikkana. Yleisö on niin lähellä ja pohja vähän epätasainen (ei siis kuoppainen, mutta paikoin kalteva). Tällä kertaa kisoissa oli kyllä hyvää seuraa ja loistavaa musiikkia, nimittäin nostalgisia ysärihittejä! Liitelyn taustalla raikasi ainakin K.W.S. – Please don’t go, No Mercy – Where do you go ja Corona – Rhythm Of The Night.

Plussat ja miinukset Helinin radoilta kirjasin kassakuitin toiselle puolelle seuraavasti:

A-kisa (HYL)
– Vuoden ekat ulkokisat ja hiekkapohja –> huono liike. Ulkokauden avaaminen on aiemminkin ollut Pirun kanssa tahmeaa, joten sinänsä ei yllättänyt.
– Huolimattomuuteni radan alussa, koira hyppäsi 2-hypyn ensin oikein ja sitten uudestaan väärään suuntaan. Jatkoin kuitenkin kisanomaisesti loppuun asti.
– Puomin kontaktilla melkoinen loikka.
+ Tein vastakädellä hyvän ohjauksen 7-putkeen. Moni valssasi 6/7-väliin, itselle tuntuu tosi luontevalta käyttää vastakättä tuollaisiin paikkoihin.
+ A-estettä edeltävä esteväli 19/20 vaikutti ahtautensa vuoksi hankalalta, sujui kuitenkin ihan ok.

B-kisa (tulos 5, sij. 7/26)
+ Kaiken kaikkiaan ohjauksellisesti ehjä hyppyrata, paras kisasuoritus pitkään aikaan. Olin tilanteen tasalla ja sain ahtaat pyöritykset onnistumaan yllättävän hyvin.
+ Lopun takaaleikkaukset 19- ja 20-esteille toimi sujuvasti.
– 6-aidalla pohja vietti vähän ylämäkeen, tiukkaa koiran hallussapitoa käännöksessä –> rima tippui. Tiedostin riskin, mutten silti halunnut lähteä tekemään valssia tai vastakäännöstä kepeille.
– Liike ehkä astetta parempi kuin agiradalla, mutta edelleen ero hallivauhtiin huomattava.

Omat jalat on tuntuneet jo useamman viikon poikkeuksellisen tukkoisilta ja eilen pääsin viimein hierojan käsittelyyn. Olipahan tuskaa, pohkeet ja takareidet ihan juntturassa. Kuulema pitäisi käydä hierottavana kerran viikossa, ”jos meinaat saada nää jalat joskus auki” :P Varasinkin uuden ajan ja yritän kyllä nyt terästäytyä venyttelyn suhteen. Koirien hyvinvoinnista tulee oltua aina huolissaan ja kiikutettua niitä ties mihin fyssareille ja osteopaateille, mutta itseään sitä tajuaa huoltaa vasta siinä vaiheessa, kun ei suurin piirtein kykene jumeiltaan enää hölkkäämään… No ehkä tästä oppii, jotenkin kun en miellä itseäni kovin liikunnalliseksi ihmiseksi tahtoo kropan huoltaminenkin vaan jäädä.

Kun ei oikein kulje

Viime viikkoina on ollut vähän sellainen olo, että taisi se agilityn kuntohuippu sitten ajoittua loka-marraskuulle. Vaikka viimeksi kisoista kirjoittaessani olin toiveikkaalla mielellä (ja periaatteessa olen edelleen), jotenkin homma nyt vaan tökkii. Eniten häiritsee täysin turhat hyppyjen ohitukset loivissa kaarteissa ja huonot valssit, joissa en saa Pirua mukaan. Kun tuollaisia virheitä tulee toistuvasti treeneissä, tuskin voi olettaa onnistuvansa kisoissakaan ihan nappiin.

Piitu, Piru ja Jekku Viitaniemessä 9.5.2015.

Vantaalla avattua hyllyputkea jatkettiin vielä 5. huhtikuuta kolmen startin verran Liedossa. Ensimmäisellä radalla Piru otti puomilla niin kovasti häiriötä tuomarista, että pysähtyi keskelle ja hyppäsi esteeltä alas :-0 Tuli kyllä ihan puun takaa, ei yhtään koiran tapaista. Palautin sitten puomille ja siitä HYL. B-radalla hylkäävä virhe tuli kohdassa, jota mietin pitkään rataantutustumisessa. Piru ampui 7-putkesta puomille, kun jäin ohjaamaan takaa. Jälkikäteen ajattelen olisi pitänyt yrittää vaihtaa puolta vasta ennen A-estettä, vaikka esteväli tuntuikin ahtaalta. Hyppyrata rullasi ihan kohtuuhyvin kepeille asti. Keppien lopussa liikuin itse vähän turhan pitkälle ja tajusin liian myöhään ajavani koiraa 12-hypyn sijaan esteelle 17.

Jyväskylässä 25.4. putki sitten katkesi, kun tarjolla oli neljä Helinin rataa. Kaksi muuten hyvää rataa kaatui niihin aloittelijatasoisiin hyppyjen ohituksiin, aargh. Yhdeltä agiradalta puomin kontakti ja keinun ohitus, menin taas rynnimään. Viimeisen hyppiksen tuloslappuun oli merkitty vitonen enkä tiedä mistä se tuli, olisiko joku rima tai muurin palikka huomaamattani tippunut, kun käsittääkseni ei otettu kieltoja. Tulossaldo siis 5, 10, 5, 5. Yllättävän hyvin sain kuitenkin kisatilanteessa nollattua mielen edellisestä suorituksesta ja keskityttyä puhtaalta pöydältä seuraavaan starttiin. Siinä on kaiken kaikkiaan tapahtunut kehitystä, että mun hanskat ei tipu agissa nykyään yhtään niin helposti kuin takavuosina. Pystyn aidosti uskomaan siihen, että vaikka eka tai toinenkaan rata ei olisi onnistunut, se ei heikennä mahdollisuuksiani onnistua seuraavalla yrittämällä. Ja jos jokin moka meinaa jäädä harmittamaan, vedän henkeä ja katselen hetken ympärilleni. Fiilistelen sitä, että saan olla kisatapahtumaa ja harrastaa huikean hienoa lajia useammankin koiran kanssa.

Viime lauantaina olin toistamiseen Jyväskylässä, tällä kertaa Pirun kanssa kaksi starttia. Kirjasin kisapaikalla ylös plussat ja miinukset molemmista suorituksista, voiskohan samaa tapaa jatkaa? Ratavirheet oli luonteeltaan sellaisia, että korjaamiseen paloi melko paljon aikaa, siitä varmaan nuo ihanneajan ylitykset.

A-kisa (10 ja yliaikaa)
+ Pidin kiinni alun ohjaussuunnitelmasta, vaikka emmin. Suunnitelma toimi hyvin.
+ Vältettiin hyvin ohitettavat putkien päät.
+ Loistava ennakoiva valssi 17/18-väliin!
– Piru ohitti puomin, en katsonut koiraa ratkaisevalla hetkellä, kun oli taas kiire alastulolle.
– Pitkä kaarre ennen keinua, en kääntänyt riittävän ajoissa ja voimakkaasti.
– Piru ohitti A-esteen, tein liian jyrkän sivuliikkeen liian lähellä estettä.

B-kisa (5 ja yliaikaa)
+ Ei aitojen ohituksia kaarteissa, vaikka radalla oli useampi potentiaalinen paikka sille.
+ Hyvä tilanteen rauhoittaminen ja valssi ahtaassa paikassa ennen keinua.
+ Virheetön puomin alastulo, vaikka nyt varmistin esteelle lähdön huolella.
+ 16/17-välissä moni hyllytti edessä näkyvään putkeen, Pirun sain hyvin oikeaan päähän.
– Huono valssi 4-aidalla ja koira selän taakse –> kielto ja hankala keppien aloitus.
– Puomin jälkeisellä hypyllä jäin jälkeen ja siksi kääntö seuraavalle putkelle hidas, olisi pitänyt valita joku rohkeampi ohjaus.

Tuomiojärven rantamaisemia 9.5.2015.

Kisojen ja sukuloinnin jälkeen poikettiin vielä lenkillä Viitaniemessä. Enpä muista milloin viimeksi olisin siellä käynyt, olihan nostalgista nähdä mm. koulu, jossa kävi yläasteen ja ranta, jossa Laika ui ensimmäisen kerran yrittäessään tehdä tuttavuutta sorsan kanssa :-) Jyväskylässä on kyllä kiva käydä kisareissuilla, vaikka en haluaisi kaupunkiin mitenkään pitempiaikaisesti palatakaan.

Piitu 1 vuotta

Kulunut toteamus: onpa aika kulunut nopeasti. Piitu (alias Piippi, Piiperö, Steven Piipsberg, PiiTuholainen, π2…) täyttää nimittäin tänään vuoden. Pennulta se edelleen tuntuu, ei ehkä vähiten kokonsa vuoksi :-) Kaikki koirani ovat tietysti olleet mulle tosi rakkaita enkä niitä mihinkään tärkeysjärjestykseen laita, mutta täytyy sanoa Piitun luonteessa olevan kuitenkin jotain erityisen sykähdyttävää. Koiran vilpitön avoimuus, innokkuus ja iloisuus saa päivittäin hyvälle mielelle. Sen kanssa on ollut mukavaa elää arkea ja aloitella harrastuksia.

21. maaliskuuta käytiin koiranäyttelyssä, Piitu ensimmäistä kertaa junioriluokassa. Matkaseuraksi saatiin siskopuoli Kiusa omistajineen ja kyytiin napattiin vielä kolmaskin Cimillan-göötti eli Piru. Jämi Areenalle saapuessa meinasi ahdistaa, näyttelypaikka oli täyteen ammuttu ja hädin tuskin saatiin tungettua kangashäkit johonkin nurkkaan. No, omaa vuoroa odotellessa oli aikaa vetää henkeä, käyttää koiria ulkosalla ja käydä harjoittelemassa kehässä liikkumistakin. Piitu oli ainoa junnunarttu ja esiintyi ihan hyvin, liikkuminen oli mielestäni parempaa kuin Lahden pentunäyttelyssä. Tuomari Pekka Teini arvosteli seuraavasti: ”Reipas nuori narttu, jolla hyvät mittasuhteet ja lupaava rakenne, mutta tarvitsee aikaa valmistua. Päässä kaunis profiili, mutta kuono-osa vielä kevyt. Hyvä kaula. Olkavarsi vielä kovin edessä. Selkä saa vielä tiivistyä. Hyvät kulmaukset takana. Hyvä karvanpeite ja laatu.” Tulos ihan odotetusti EH1. Suullisesti tuomari vielä totesi, että koiralla on kaikki palikat kohdallaan, tarvitsee vaan vielä aikaa kehittyä.

Silakka Jämijärvellä 21.3.2015, kuva Jari Mäki.

Pääsin esittämään myös Pirun veteraaniluokassa. Aiempaa yhteistä kehäkokemusta ei ollut, samalla viikolla ehdittiin agitreenien jälkeen hetki kokeilla näyttelysipsutusta. Se ei kuitenkaan haitannut, Pirua oli helppo esittää ja se tuntui myös viihtyvän kehässä. Tuloksena ERI2. Lämmitti mieltä lukea arvostelusta mm. ”erittäin miellyttävä käytös” ja ”mukava veteraani, joka nauttii kehässä olosta”, vaikkei koira minun olekaan.

Maaliskuussa Piitu kävi myös ensimmäisissä epävirallisissa agilitykisoissaan. Kiirettä ns. kisauran aloittamiselle ei ollut, mutta lähdettiin silti poikkeamaan Sastamalassa, kun putkiluokissa radat ovat yleensä olleet mukavan simppeleitä ja kokemus vieraista treenipaikoista häiriöineen oli tervetullutta.

Mitäs tuosta nyt sanoisi, no ainakin putkien imuvoima oli oletettua voimakkaampi :D Molemmilla kierroksilla haastavin oli radan alkupuoli, loppuosasta selvittiin ihan kohtuullisesti ja siinä pyrin ihan tietoisestikin jättämään ohjaamisestani turhat hössötykset ja huitomiset pois. Positiivista oli sekin, ettei Piitu tullut loppusuoralla jaloille. Näistä kinkereistä ei siis meille mainittavaa menestystä, mutta oli kyllä mukavaa kokeilla kisanomaista tilannetta kääpiön kanssa.

Alkuvuoden agikisat

Meidän kisavuosi 2015 käynnistyi tammikuun lopulla Kuopiossa, jossa starttasin Jekun kanssa kolmen radan verran. Vuoden ensimmäisen startin jälkeen mietin, että nyt teimme parhaamme. Koira kulki niin nopeasti kuin pystyy, keskittyi oleelliseen, minä kannustin… Silti emme ehtineet ihanneaikaan, vaan tuloksena oli yliaikanolla 1,03 sekunnin yliajalla (sijoitus 10/27).

Agiradat puolestaan hyllytettiin, samoin helmikuun ainokainen startti Lempäälässä. Veikkaan, että Jekun kanssa agikisat jäävät tänä vuonna vähemmälle – mitäpä siellä jatkuvasti ravaamaan, kun onnistunut suorituskaan ei vaan näytä riittävän ihanneaikaan. Treeneissä on parikin ihmistä ihmetellyt, että tämä koirako ei muka ehdi ihanneaikoihin ja kyllähän Jekku harjoitellessa välillä pinkookin ihan kunnon vauhtia. Kisoihin se sama tekemisen meininki ei vaan oikein siirry. Mutta näillä mennään :-) Koira on kuitenkin jo 7-vuotias, joten tuskin enää uutta vaihdetta löytyy ja olen hyväksynyt sen. Treenataan tokoa ja siinä ohessa agiakin, ensisijaisesti molempien omaksi iloksi ja aktivoimiseksi.

Pirun kanssa startattiin helmikuussa kaksissa kisoissa kotihallilla. Molemmista yhdet nollat sijoituksilla 5. ja 9. Mun ote ohjaamiseen ei ole kuitenkaan ollut paras mahdollinen, meinaan vähän hätäillä ja unohtaa koiran. Viime lauantaina asetinkin JAUn kisoissa Vantaalla tavoitteeksi sen, että keskityn koiraan ja ohjaan ihan jokaisen esteen. Onnistuin tavoitteessani mielestäni hyvin ja siksi kisoista jäikin mukava fiilis, vaikka tuloslistoille kirjattiin 3 x HYL. Ekalla radalla keskityin koiraan jopa liian hyvin, sillä Pirun pujotellessa viimeisiä keppejä huomasin ajautuneeni väärälle juoksulinjalle ja tiputtavani edessä olevan aidan riman :D Harmi, kun ei tullut videolle, oli huvittava tilanne. Muuten hyppis rullasi kivasti ja sain käännöksistä turhaa löysää pois. Molemmat agiradat hyllytettiin samanlaisissa tilanteissa: Piru ehti takaakiertoon nopeissa paikoissa, joissa hyppy olisi pitänyt suorittaa edestä. Viimeisellä radalla otin kyseisessä serpentiinipätkässä tietoisen ohjausriskin, varmemmalla valinnalla olisin varmaan ehtinyt siihen kolmanteenkin hyppyyn, mutta tulipa kokeiltua.

Vantaalla oli jo leskenlehtiä!

Toivottavasti pystyn säilyttämään saman otteen jatkossa, sillä nyt en unohtanut Pirua ja ottanut sen vuoksi hölmöjä kieltoja. Hetki ennen omaa vuoroa hain tietoisesti vähän äkäistä mielentilaa, joka tuo tarvittavaa terävyyttä ohjaamiseeni. Sekin tuntui toimivan melko kivasti. Nyt vaan lisää treeniä ja kisoja kalenteriin, niin eiköhän meidän meno tästä kesää kohti vielä parane. Olen ihan luottavainen.

Loppuvuoden 2014 kisa-asiat

Marras-joulukuussa starttasin muutamissa agilitykisoissa sekä Jekun että laina-Pirun kanssa. Saaliina oli kaikkea makean nollavoiton ja kaoottisen hyllyn väliltä :D

Piru Pieksämäellä 16.11.2014.

8. marraskuuta suunnattiin taas Jyväskylään, jossa oli ohjelmassa kolme starttia molempien koirien kanssa. Jekun osalta tuli mietittyä vuoden 2014 aikana monta kertaa pitäisikö kisaaminen lopettaa, kun ei vaan kulje. Jyväskylän kisoissa me oltiin kuitenkin pitkästä aikaa samalla aaltopituudella ja koiran kanssa tuntui hyvältä mennä. Ensin hyppikseltä yliaikanolla (2,67 ja sijoitus 9/27). Ensimmäisellä agilityradalla ehdittiin jopa ihanneaikaan, mutta harmillisesti vitonen tippuneesta rimasta (sij. 13/27). Viimeiseltä sitten vielä yliaikanolla (1,95 ja sijoitus 9/23) ja tällä radalla jouduin jopa vaihtamaan yhden ohjauksen lennosta takaakiertoon, kun Jekku liikkuikin oletettua paremmin. Pirun kanssa en onnistunut yhtä hyvin. Hyppiksellä ohjasin huolimattomasti kiellon pussilta. Agiradoilla puomi aiheutti taas päänvaivaa: ensin HYL tuttuun tapaan väärästä radasta heti puomin jälkeen ja viimeisellä radalla epäonnistuneesta putki-puomi-erottelusta.

Seuraavana viikonloppuna suunnattiin Pieksämäelle. Olin ilmoittanut vain Pirun ja ihan sillä ajatuksella, että käydään talven aikana pariin otteeseen vähän pienemmissä kisoissa kokeilemassa olisiko nollavoitto ja sen myötä osallistumisoikeus ensi kesän MM-karsintoihin meille mahdollinen. En pitänyt voittamista lainkaan todennäköisenä, mutta yrittämättähän sitä ei ainakaan saa. Aamu alkoi kohtuuhyvin rullanneella agiradalla. En yleensä käy katsomassa tuloslistoja kesken kisojen (mentaalivalmennuksen oppeja), mutta seuraavaa starttia odotellessa kuulin tuomarin puuskahtavan kuinka paljon hyllyjä mineille oli tullut. Entäs jos… oli pakko mennä tarkistamaan tilanne ja käsittämätöntä kyllä, me oli voitettu luokan ainoalla nollalla! Mieletön fiilis, kun heti ensimmäisestä tietoisesta yrityksestä saavutettiin se, mistä olin haaveillut. Seuraava agirata oli sekin sujuva, hetkellisen ajatuskatkon myötä ohjasin kuitenkin Pirun väärään päähän putkea. Hyppiksellä olin huolimaton, kielto jo kolmannella esteellä hätäisestä pimeään putkeen lähettämisestä ja radan loppupäässä väärän hypyn vuoksi HYL.

Joulukuussa startattiin vielä kotinurkilla Lempäälässä ja joulun välipäivinä Lahdessa. Kotikisojen ensimmäinen rata oli Pirun kanssa puomin alastuloa lukuunottamatta hyvä. Oma asenne ja ohjausvalinnat oli kohdillaan, puomilta kuitenkin se vitonen (sij. 11/46). Esa Muotkan hyppis oli profiililtaan todella hauska putkirallattelu, jolle olisi kannattanut ilmoittaa Jekku. No, mukana siis vain Piru, jonka kanssa suoritus meni ihan sekoiluksi. Koira ei pysynyt lähdössä, joten HYL heti kakkosesteeltä ja muutenkin rytmi hukassa koko matkan. Sähläämisestä jäi sen verran hampaankoloon, että päätin hakea kisavuodelle vähän parempaa päätöstä Lahdesta.

Lahdessa kisasin kolme rataa molemmilla koirilla ilman suurempia onnistumisen kokemuksia. Pirun kanssa vitonen (kielto myöhästyneen persjätön seurauksena), kymppi (puomi ja aidan ohitus pussin jälkeen) ja HYL (väärä hyppy pussin jälkeen). Treenattavien asioiden listalle siis pussin jälkeiset tilanteet! Jekku jätti ekalla agiradalla pujottelun kesken ja kävi morjestamassa esteen takana istuneen ratatyöntekijän, huoh… Tuloksena yliaikavitonen. Positiivista kuitenkin se, että keinun suoritus on selvästi nopeutunut. Toisella radalla HYL jo kolmannella esteellä epäonnistuneesta välistävedosta, mutta muuten suht mukavaa menoa. Kepit (ja se ratatyöntekijä :)) olivat samassa paikassa ja nyt ne suoritettiin ongelmitta. Hyppiksellä tehtiin virheetön suoritus, mutta radan puolivälissä Jekun vauhti alkoi valitettavasti hyytyä pahasti. Tulos siitä 4,12.

Agilityvuosi 2014 Pirun kanssa oli hyvä. En ole laskenut mitään nolla- tai hyllyprosentteja, tuskin ne kovin kummoisia olisikaan. Mutta mieleenpainuvia onnistumisia oli triplanolla ensimmäisistä kisoista jalkavammani jälkeen, kymmenen sadasosan yliaikanolla ensimmäisistä yksilö-SM-kisoistani, joukkuepiirinmestaruus, lokakuussa kylmät väreet aiheuttanut nollarata sekä voitto Pieksämäeltä. Jekun kanssa tulostaso heikkeni edellisvuodesta, vaikka treeneissä sujui mielestäni paremmin. Harmittaa, kun parhaimmillaan koira toimii kuitenkin kivasti ja olen tehnyt sen eteen niin paljon töitä. Lahden kisojen jälkeen mietin, että Jekun osalta vuoden parhaat onnistumiset liittyi lajin epäsäännöllisestä treenaamisesta huolimatta tokoon ja Jekun kanssa satsaankin tänä vuonna siihen puoleen aiempaa enemmän.