SM-kisat ja maajoukkuekarsinnat

En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa blogiin arvokisoista, nyt ensimmäisenä kesälomapäivänä ajattelin viimein palata hetkeksi kesäkuun tunnelmiin. Kun nollavoiton myötä varmistui, että pääsen Pirun kanssa sekä SM-kisoihin että MM-karsintoihin, olin tosi iloinen ja innoissani. Mitä pidemmälle aika sitten kului, ei fiilikset olleet enää ihan samat. Treenit tuntui pitkin kevättä hankalilta ja agilityn ulkopuolisessa elämässä sattui kaikenlaista vähemmän mukavaa.

Perjantaina 12. kesäkuuta lähdettiin kepon ja koirien kanssa ajamaan kohti Oulun SM-kisoja. Tien päällä ollessamme saatiin suru-uutinen, joka järkytti itseäni enemmän kuin osasin odottaakaan :( Iltakisojen kaksi starttia menikin siltä pohjalta suht heikosti, valssit vuoti ja muutenkin oli tahmeaa. No, onneksi majapaikkamme Radisson Blu osoittautui hyväksi valinnaksi ja päästiin lepäämään kovan päivän päätteeksi. Koirille oli huoneessa oma, lakanalla peitetty sänky/sohva, lenkille pääsi näppärästi ja aamiainen oli selvästi keskivertohotellia runsaampi. Suosituksen arvoinen hotelli siis.

Lauantaina olin Pirun kanssa joukkueemme kakkoskoirakkona. Kisapaikalle saapuessa tuntui yhä vaikealta keskittyä agilityyn, mutta onnistuin terästäytymään siinä vaiheessa, kun mulle tultiin juttelemaan ohjaajan vaihtamisesta. Senhän takia Ouluun oli tultu, että aksataan. Joukkueradalle päästiin starttaamaan sateessa ja tunsin saaneeni hyvän vireen päälle, puomin kontaktikin onnistui. Tehtiin puhdasta suoritusta 17 esteen verran, kunnes Piru karkasi aivan yllättäen katsomoon moikkaamaan radan reunalla seissyttä isäntäänsä. Harmillista, mutta kaikkeahan voi tapahtua, kun kisataan eläinten eikä robottien kanssa. Iltapäivällä sade hellitti ja heitettiin lenkki merenrannalle Piispanlettoon.

Sunnuntain yksilöhyppäri ei vaikuttanut vaikealta, melko suoralinjaisesti sai painaa menemään. Oikea mielentila oli lauantaita helpompi tavoittaa ja koira liikkui ok lämmenneestä kesäsäästä huolimatta. Alkupuoli radasta rullasikin kivasti, kunnes itse hätäilin 14-hypyn takaakierrolla kiellon arvoisesti. Lopusta saatiin vielä toinen kielto, kun Piru lähti 20-hypyllä katsomaan sen takana seissyttä ratatyöntekijää. Perheenjäsenten luo hakeutumisen kyllä ymmärrän, mutta tällaista ei ollut meidän kisauralla aikaisemmin tapahtunut… jotenkin koira ei tuntunut olevan 100 % oma itsensä. Tuloksena siis 10 ja yliaikaa eikä paikkaa finaaliradalle. Ei kuitenkaan harmittanut.

Pari viikkoa myöhemmin kalenterissa oli maajoukkuekarsinnat Jyväskylässä. Mulle koko viikonlopun sykähdyttävin hetki oli ehkä yllätten se, kun kävin perjantaina ilmoittautumassa kisoihin. Ilmoittautumispiste oli melkein samassa kohdassa kuin estekontti aloittaessani aikoinaan Killerillä alkeiskurssin. Silloin JATilla ei tosin ollut hallia, vaan sorainen kenttä ja hitosti hyttysiä. Järjestäjät touhusivat, katselin ympärilleni, morjestin paria tuttua ja fiilistelin itsekseni kuinka pitkä matka lajin parissa onkaan tullut kuljettua ja kuinka paljon se on mulle antanut.

Karsintafiilistelyä ilmoittautumiskuori kourassa.

Karsinnoissa ilmoitettiin koirakolla olevan 20 sekuntia aikaa aloittaa suorituksensa lähtöluvan saatuaan. Tämä sääntö koitui tavallaan kohtalokseni hyppyradalla: kun toimitsija päästi minut lähtökarsinasta rata-alueelle, tuomari vihelsi ja olin julmetun kaukana siitä paikasta, josta aioin ottaa lentävän lähdön. Tuli hätä ja kiire ja niiden myötä hylly heti kakkosesteellä. Myöhemmin tajusin, ettei sitä lähtöön käytettävää aikaa pahemmin kytätty. Sunnuntaina 20 sekuntin ajanotto toisinaan toimi, toisinaan taas ei ja vihellystä ei kuulunut silloinkaan, kun kello näytti yli 25 sekuntia. Eli turhaan hätäilin lähtöä.

Agilityrataan tutustuessani keskityin pitkälti siihen, että saisin lähdön ja ensimmäiset viisi estettä onnistumaan. Lähtökarsinassa odotellessa mieli oli selvästi levollisempi kuin ennen hyppistä ja se varmaan näkyi tekemisestäkin. Selvisin niistä viidestä ensimmäisestä esteestä ja paljon pidemmällekin. Radan loppu puomin jälkeen jäi suunnitelmissani vähälle huomiolle, koska en uskonut edes selviäväni sinne saakka (kympistä tai hyllystä suoritus piti jättää kesken). Käsittämätöntä kyllä, lopun haparoinnista huolimatta ainokainen ratavirhe tapahtui vasta kolmanneksi viimeisellä esteellä, jossa huono ohjausvalinta aiheutti kiellon. Mietin sitä korjatessani, että tulikohan jo käsky poistua radalta vai saankohan tehdä nuo loput aidat :D

Tulosten puolesta kesän arvokisat olisi toki voineet mennä huomattavasti paremminkin. Itse kuitenkin koin, että sekä SM-viikonloppuna että MM-karsinoissa toistui sama ilmiö: pystyin parantamaan suoritustani vaikean alun jälkeen. Uskoin omaan tekemiseeni epäonnistumisen jälkeenkin. Kesän 2015 arvokisat osoitti mulle, että olen kilpailijana henkisesti paljon kovempi kuin olen uskonut olevani. Sen parempaa antia en ehkä olisi voinut juuri tähän rakoon saadakaan.

Tällä hetkellä en tiedä milloin kilpailen seuraavan kerran ja minkä koiran kanssa. Epäilen myös, ettei minua tulla näkemään ensi kesän arvokisoissa kuin korkeintaan yleisössä. Kisasuunnitelmat ovat siis nyt kaikin puolin avoinna ja tavallaan se on aika vapauttavaa. Kenties voin viimein ensi vuonna lähteä Sodankylän elokuvajuhlille, jotka osuvat aina samalle viikonlopulle kuin SM-kisat :-)

Näillä mennään

Alkaneen viikon loppupuoli kuluu agilityn SM-kisojen merkeissä. Sitä ennen kalenterissa on vielä yhdet treenit ja ohjaajan hieronta, ei kummempaa. Perjantai on lomapäivä, aamulla lähdetään koko talouden voimin kohti Oulua.

Hain Pirun kanssa kisatuntumaa vielä helatorstain jälkeen 23.5. Kirkkonummelta ja 30.5. Laukaasta. Kirkkonummella olin kisannut viimeksi ykkösissä Laikan kanssa <3 eli aika monta vuotta takaperin. Nyt tuomaroimassa oli Viitasen Annen, jonka kiemuroista olen harvemmin selvinnyt kunnialla läpi. Tällä kertaa meni kuitenkin yllättävän mukavasti!

Harvinaista herkkua tuloslistalla :-)

Agilityrata A (tulos -3.53, sijoitus 1./8)
+ Paikoin ahtaita, teknisesti haastavia paikkoja ja osasin!
+ Maltoin olla tarkka, pitää ohjauksen päällä ja luottaa siihen, että koira hoitaa hommansa, esim. hakee kepit ilman mun huitomisia.
– Alun 3/4-välissä (putki – A-este) ja puomilla olisin voinut liikkua rohkeammin.

Agilityrata B (tulos 5.40, sijoitus 6./9)
+ Kohtalaisen hyvää pätkää ja teknisesti sujuvaa menoa tässäkin.
+ Lopussa hyvä ohjauskuvio persjätöllä.
– 14/15-välissä koiran ollessa putkessa katsoin liian pitkään missä seuraava este on enkä saanut koiraa sujuvasti haltuun. Ei pitäisi pelätä esteohituksia liikaa.
– Radan alkupuolen pyöritykset oli vähän tahmeita (hiekkapohja ja rimat 35:ssä vaikuttaa).
– En ole varma mistä vitonen tuli, puomin tai A-esteen kontaktilta?

Hyppyrata C (tulos 3.42, sijoitus 5./8)
+ Ehjä kokonaisuus ja pääsin kokeilemaan paria ohjausta, joita harvoin käytän kisatilanteissa.
– Päivän lämmitessä koira ei ollut enää parhaassa terässä ja paikoin olisin voinut tehdä rohkeampia ratkaisuja vauhdin ylläpitämiseksi.
– Kahdella viimeisellä putkella koira terävämmin mukaan, ohjauksen täytyy jatkua koko ajan!

Iloinen kisakaveri 23.5.2015.

Nollavoitto tai pikemminkin onnistumisen tunteet noin ylipäänsä tuli kieltämättä tarpeeseen. Jotenkin Kirkkonummen reissu palautti uskoa siihen, että kyllä mä osaan ja voin onnistua. Viikon päästä Laukaassa päästiin nauttimaan auringosta, mutta Pirun vauhdin kannalta alkukesän lämpimät päivät ei vaan tiedä hyvää. Lämmin sää ja ulkokenttä hiekkapohjalla on huonoin mahdollinen yhdistelmä. No eipä siinä, tärkeintä oli joka tapauksessa saada sitä kisatuntumaa.

Agilityrata A (tulos 10 ja yliaikaa, sijoitus 10./16)
+ Alkurata oikein hyvä! Toimi takaakierrot ja valssit.
– Keinulla otin ilmeisesti liian aikaisin sivuetäisyyttä ja Piru tuli sivusta pois. Hetken arvoin palautanko esteelle vai jatkanko rataa, päätin sitten juosta loppuun asti. En tiedä oliko järkevää, 16-17-18-19 meni vähän sähläämiseksi ja puomilta vissiin toinen vitonen.

Hyppyrata B (tulos 5.91, sijoitus 5./14)
+ Ratavirheetön suoritus, siitä pitää olla aina tyytyväinen… Profiililtaan kiva rata mennä.
+ Pistin itseni kunnolla likoon, kun tajusin, ettei koira siihen nyt pysty. Kannustin koko ajan.
– En muista, että Piru olisi _koskaan_ ollut kisoissa näin hidas. Kuuluttajalta puuttui tietoa poissaolijoista ja jouduttiin odotettua aiemmin lähtöviivalle, joten koiran virittelykin jäi vähän vajaaksi, mutta lämpö tietysti pääasiallinen hyytymisen syy. Vaihdoin kaksi ohjausta lennosta persjättöihin, kun ehdin koko ajan niin paljon koiran edelle.

Sellaiset kenraaliharjoitukset tällä kertaa. Tuntuu siltä, ettei meidän meno ole tällä hetkellä parhaimmillaan, mutta näillä mennään. Siihen kuitenkin olen tyytyväinen, että tulostaso on noussut keväästä ja hölmöt esteohitukset on jääneet nyt pois. SM-kisoissa ei ole mitään tulospaineita, lähdetään vaan nauttimaan viikonlopusta ja tekemään parhaamme. Edelleen henkilökohtaisella tasolla koen tosi hienoksi jutuksi, että tällaisella tavallisella riviharrastelijalla on mahdollisuus päästä osallistumaan arvokisoihin siinä missä lajin guruillakin :-)

Helatorstain agihölkät

Helatorstaina kisattiin Pirun kanssa taas, kaksi starttia Nokialla. Vaikka NPKH:n kisoissa on tullut tehtyä hyviäkin tuloksia, jotenkin koen sen kentän hieman ahdistavana kisapaikkana. Yleisö on niin lähellä ja pohja vähän epätasainen (ei siis kuoppainen, mutta paikoin kalteva). Tällä kertaa kisoissa oli kyllä hyvää seuraa ja loistavaa musiikkia, nimittäin nostalgisia ysärihittejä! Liitelyn taustalla raikasi ainakin K.W.S. – Please don’t go, No Mercy – Where do you go ja Corona – Rhythm Of The Night.

Plussat ja miinukset Helinin radoilta kirjasin kassakuitin toiselle puolelle seuraavasti:

A-kisa (HYL)
– Vuoden ekat ulkokisat ja hiekkapohja –> huono liike. Ulkokauden avaaminen on aiemminkin ollut Pirun kanssa tahmeaa, joten sinänsä ei yllättänyt.
– Huolimattomuuteni radan alussa, koira hyppäsi 2-hypyn ensin oikein ja sitten uudestaan väärään suuntaan. Jatkoin kuitenkin kisanomaisesti loppuun asti.
– Puomin kontaktilla melkoinen loikka.
+ Tein vastakädellä hyvän ohjauksen 7-putkeen. Moni valssasi 6/7-väliin, itselle tuntuu tosi luontevalta käyttää vastakättä tuollaisiin paikkoihin.
+ A-estettä edeltävä esteväli 19/20 vaikutti ahtautensa vuoksi hankalalta, sujui kuitenkin ihan ok.

B-kisa (tulos 5, sij. 7/26)
+ Kaiken kaikkiaan ohjauksellisesti ehjä hyppyrata, paras kisasuoritus pitkään aikaan. Olin tilanteen tasalla ja sain ahtaat pyöritykset onnistumaan yllättävän hyvin.
+ Lopun takaaleikkaukset 19- ja 20-esteille toimi sujuvasti.
– 6-aidalla pohja vietti vähän ylämäkeen, tiukkaa koiran hallussapitoa käännöksessä –> rima tippui. Tiedostin riskin, mutten silti halunnut lähteä tekemään valssia tai vastakäännöstä kepeille.
– Liike ehkä astetta parempi kuin agiradalla, mutta edelleen ero hallivauhtiin huomattava.

Omat jalat on tuntuneet jo useamman viikon poikkeuksellisen tukkoisilta ja eilen pääsin viimein hierojan käsittelyyn. Olipahan tuskaa, pohkeet ja takareidet ihan juntturassa. Kuulema pitäisi käydä hierottavana kerran viikossa, ”jos meinaat saada nää jalat joskus auki” :P Varasinkin uuden ajan ja yritän kyllä nyt terästäytyä venyttelyn suhteen. Koirien hyvinvoinnista tulee oltua aina huolissaan ja kiikutettua niitä ties mihin fyssareille ja osteopaateille, mutta itseään sitä tajuaa huoltaa vasta siinä vaiheessa, kun ei suurin piirtein kykene jumeiltaan enää hölkkäämään… No ehkä tästä oppii, jotenkin kun en miellä itseäni kovin liikunnalliseksi ihmiseksi tahtoo kropan huoltaminenkin vaan jäädä.

Kun ei oikein kulje

Viime viikkoina on ollut vähän sellainen olo, että taisi se agilityn kuntohuippu sitten ajoittua loka-marraskuulle. Vaikka viimeksi kisoista kirjoittaessani olin toiveikkaalla mielellä (ja periaatteessa olen edelleen), jotenkin homma nyt vaan tökkii. Eniten häiritsee täysin turhat hyppyjen ohitukset loivissa kaarteissa ja huonot valssit, joissa en saa Pirua mukaan. Kun tuollaisia virheitä tulee toistuvasti treeneissä, tuskin voi olettaa onnistuvansa kisoissakaan ihan nappiin.

Piitu, Piru ja Jekku Viitaniemessä 9.5.2015.

Vantaalla avattua hyllyputkea jatkettiin vielä 5. huhtikuuta kolmen startin verran Liedossa. Ensimmäisellä radalla Piru otti puomilla niin kovasti häiriötä tuomarista, että pysähtyi keskelle ja hyppäsi esteeltä alas :-0 Tuli kyllä ihan puun takaa, ei yhtään koiran tapaista. Palautin sitten puomille ja siitä HYL. B-radalla hylkäävä virhe tuli kohdassa, jota mietin pitkään rataantutustumisessa. Piru ampui 7-putkesta puomille, kun jäin ohjaamaan takaa. Jälkikäteen ajattelen olisi pitänyt yrittää vaihtaa puolta vasta ennen A-estettä, vaikka esteväli tuntuikin ahtaalta. Hyppyrata rullasi ihan kohtuuhyvin kepeille asti. Keppien lopussa liikuin itse vähän turhan pitkälle ja tajusin liian myöhään ajavani koiraa 12-hypyn sijaan esteelle 17.

Jyväskylässä 25.4. putki sitten katkesi, kun tarjolla oli neljä Helinin rataa. Kaksi muuten hyvää rataa kaatui niihin aloittelijatasoisiin hyppyjen ohituksiin, aargh. Yhdeltä agiradalta puomin kontakti ja keinun ohitus, menin taas rynnimään. Viimeisen hyppiksen tuloslappuun oli merkitty vitonen enkä tiedä mistä se tuli, olisiko joku rima tai muurin palikka huomaamattani tippunut, kun käsittääkseni ei otettu kieltoja. Tulossaldo siis 5, 10, 5, 5. Yllättävän hyvin sain kuitenkin kisatilanteessa nollattua mielen edellisestä suorituksesta ja keskityttyä puhtaalta pöydältä seuraavaan starttiin. Siinä on kaiken kaikkiaan tapahtunut kehitystä, että mun hanskat ei tipu agissa nykyään yhtään niin helposti kuin takavuosina. Pystyn aidosti uskomaan siihen, että vaikka eka tai toinenkaan rata ei olisi onnistunut, se ei heikennä mahdollisuuksiani onnistua seuraavalla yrittämällä. Ja jos jokin moka meinaa jäädä harmittamaan, vedän henkeä ja katselen hetken ympärilleni. Fiilistelen sitä, että saan olla kisatapahtumaa ja harrastaa huikean hienoa lajia useammankin koiran kanssa.

Viime lauantaina olin toistamiseen Jyväskylässä, tällä kertaa Pirun kanssa kaksi starttia. Kirjasin kisapaikalla ylös plussat ja miinukset molemmista suorituksista, voiskohan samaa tapaa jatkaa? Ratavirheet oli luonteeltaan sellaisia, että korjaamiseen paloi melko paljon aikaa, siitä varmaan nuo ihanneajan ylitykset.

A-kisa (10 ja yliaikaa)
+ Pidin kiinni alun ohjaussuunnitelmasta, vaikka emmin. Suunnitelma toimi hyvin.
+ Vältettiin hyvin ohitettavat putkien päät.
+ Loistava ennakoiva valssi 17/18-väliin!
– Piru ohitti puomin, en katsonut koiraa ratkaisevalla hetkellä, kun oli taas kiire alastulolle.
– Pitkä kaarre ennen keinua, en kääntänyt riittävän ajoissa ja voimakkaasti.
– Piru ohitti A-esteen, tein liian jyrkän sivuliikkeen liian lähellä estettä.

B-kisa (5 ja yliaikaa)
+ Ei aitojen ohituksia kaarteissa, vaikka radalla oli useampi potentiaalinen paikka sille.
+ Hyvä tilanteen rauhoittaminen ja valssi ahtaassa paikassa ennen keinua.
+ Virheetön puomin alastulo, vaikka nyt varmistin esteelle lähdön huolella.
+ 16/17-välissä moni hyllytti edessä näkyvään putkeen, Pirun sain hyvin oikeaan päähän.
– Huono valssi 4-aidalla ja koira selän taakse –> kielto ja hankala keppien aloitus.
– Puomin jälkeisellä hypyllä jäin jälkeen ja siksi kääntö seuraavalle putkelle hidas, olisi pitänyt valita joku rohkeampi ohjaus.

Tuomiojärven rantamaisemia 9.5.2015.

Kisojen ja sukuloinnin jälkeen poikettiin vielä lenkillä Viitaniemessä. Enpä muista milloin viimeksi olisin siellä käynyt, olihan nostalgista nähdä mm. koulu, jossa kävi yläasteen ja ranta, jossa Laika ui ensimmäisen kerran yrittäessään tehdä tuttavuutta sorsan kanssa :-) Jyväskylässä on kyllä kiva käydä kisareissuilla, vaikka en haluaisi kaupunkiin mitenkään pitempiaikaisesti palatakaan.

Alkuvuoden agikisat

Meidän kisavuosi 2015 käynnistyi tammikuun lopulla Kuopiossa, jossa starttasin Jekun kanssa kolmen radan verran. Vuoden ensimmäisen startin jälkeen mietin, että nyt teimme parhaamme. Koira kulki niin nopeasti kuin pystyy, keskittyi oleelliseen, minä kannustin… Silti emme ehtineet ihanneaikaan, vaan tuloksena oli yliaikanolla 1,03 sekunnin yliajalla (sijoitus 10/27).

Agiradat puolestaan hyllytettiin, samoin helmikuun ainokainen startti Lempäälässä. Veikkaan, että Jekun kanssa agikisat jäävät tänä vuonna vähemmälle – mitäpä siellä jatkuvasti ravaamaan, kun onnistunut suorituskaan ei vaan näytä riittävän ihanneaikaan. Treeneissä on parikin ihmistä ihmetellyt, että tämä koirako ei muka ehdi ihanneaikoihin ja kyllähän Jekku harjoitellessa välillä pinkookin ihan kunnon vauhtia. Kisoihin se sama tekemisen meininki ei vaan oikein siirry. Mutta näillä mennään :-) Koira on kuitenkin jo 7-vuotias, joten tuskin enää uutta vaihdetta löytyy ja olen hyväksynyt sen. Treenataan tokoa ja siinä ohessa agiakin, ensisijaisesti molempien omaksi iloksi ja aktivoimiseksi.

Pirun kanssa startattiin helmikuussa kaksissa kisoissa kotihallilla. Molemmista yhdet nollat sijoituksilla 5. ja 9. Mun ote ohjaamiseen ei ole kuitenkaan ollut paras mahdollinen, meinaan vähän hätäillä ja unohtaa koiran. Viime lauantaina asetinkin JAUn kisoissa Vantaalla tavoitteeksi sen, että keskityn koiraan ja ohjaan ihan jokaisen esteen. Onnistuin tavoitteessani mielestäni hyvin ja siksi kisoista jäikin mukava fiilis, vaikka tuloslistoille kirjattiin 3 x HYL. Ekalla radalla keskityin koiraan jopa liian hyvin, sillä Pirun pujotellessa viimeisiä keppejä huomasin ajautuneeni väärälle juoksulinjalle ja tiputtavani edessä olevan aidan riman :D Harmi, kun ei tullut videolle, oli huvittava tilanne. Muuten hyppis rullasi kivasti ja sain käännöksistä turhaa löysää pois. Molemmat agiradat hyllytettiin samanlaisissa tilanteissa: Piru ehti takaakiertoon nopeissa paikoissa, joissa hyppy olisi pitänyt suorittaa edestä. Viimeisellä radalla otin kyseisessä serpentiinipätkässä tietoisen ohjausriskin, varmemmalla valinnalla olisin varmaan ehtinyt siihen kolmanteenkin hyppyyn, mutta tulipa kokeiltua.

Vantaalla oli jo leskenlehtiä!

Toivottavasti pystyn säilyttämään saman otteen jatkossa, sillä nyt en unohtanut Pirua ja ottanut sen vuoksi hölmöjä kieltoja. Hetki ennen omaa vuoroa hain tietoisesti vähän äkäistä mielentilaa, joka tuo tarvittavaa terävyyttä ohjaamiseeni. Sekin tuntui toimivan melko kivasti. Nyt vaan lisää treeniä ja kisoja kalenteriin, niin eiköhän meidän meno tästä kesää kohti vielä parane. Olen ihan luottavainen.

Loppuvuoden 2014 kisa-asiat

Marras-joulukuussa starttasin muutamissa agilitykisoissa sekä Jekun että laina-Pirun kanssa. Saaliina oli kaikkea makean nollavoiton ja kaoottisen hyllyn väliltä :D

Piru Pieksämäellä 16.11.2014.

8. marraskuuta suunnattiin taas Jyväskylään, jossa oli ohjelmassa kolme starttia molempien koirien kanssa. Jekun osalta tuli mietittyä vuoden 2014 aikana monta kertaa pitäisikö kisaaminen lopettaa, kun ei vaan kulje. Jyväskylän kisoissa me oltiin kuitenkin pitkästä aikaa samalla aaltopituudella ja koiran kanssa tuntui hyvältä mennä. Ensin hyppikseltä yliaikanolla (2,67 ja sijoitus 9/27). Ensimmäisellä agilityradalla ehdittiin jopa ihanneaikaan, mutta harmillisesti vitonen tippuneesta rimasta (sij. 13/27). Viimeiseltä sitten vielä yliaikanolla (1,95 ja sijoitus 9/23) ja tällä radalla jouduin jopa vaihtamaan yhden ohjauksen lennosta takaakiertoon, kun Jekku liikkuikin oletettua paremmin. Pirun kanssa en onnistunut yhtä hyvin. Hyppiksellä ohjasin huolimattomasti kiellon pussilta. Agiradoilla puomi aiheutti taas päänvaivaa: ensin HYL tuttuun tapaan väärästä radasta heti puomin jälkeen ja viimeisellä radalla epäonnistuneesta putki-puomi-erottelusta.

Seuraavana viikonloppuna suunnattiin Pieksämäelle. Olin ilmoittanut vain Pirun ja ihan sillä ajatuksella, että käydään talven aikana pariin otteeseen vähän pienemmissä kisoissa kokeilemassa olisiko nollavoitto ja sen myötä osallistumisoikeus ensi kesän MM-karsintoihin meille mahdollinen. En pitänyt voittamista lainkaan todennäköisenä, mutta yrittämättähän sitä ei ainakaan saa. Aamu alkoi kohtuuhyvin rullanneella agiradalla. En yleensä käy katsomassa tuloslistoja kesken kisojen (mentaalivalmennuksen oppeja), mutta seuraavaa starttia odotellessa kuulin tuomarin puuskahtavan kuinka paljon hyllyjä mineille oli tullut. Entäs jos… oli pakko mennä tarkistamaan tilanne ja käsittämätöntä kyllä, me oli voitettu luokan ainoalla nollalla! Mieletön fiilis, kun heti ensimmäisestä tietoisesta yrityksestä saavutettiin se, mistä olin haaveillut. Seuraava agirata oli sekin sujuva, hetkellisen ajatuskatkon myötä ohjasin kuitenkin Pirun väärään päähän putkea. Hyppiksellä olin huolimaton, kielto jo kolmannella esteellä hätäisestä pimeään putkeen lähettämisestä ja radan loppupäässä väärän hypyn vuoksi HYL.

Joulukuussa startattiin vielä kotinurkilla Lempäälässä ja joulun välipäivinä Lahdessa. Kotikisojen ensimmäinen rata oli Pirun kanssa puomin alastuloa lukuunottamatta hyvä. Oma asenne ja ohjausvalinnat oli kohdillaan, puomilta kuitenkin se vitonen (sij. 11/46). Esa Muotkan hyppis oli profiililtaan todella hauska putkirallattelu, jolle olisi kannattanut ilmoittaa Jekku. No, mukana siis vain Piru, jonka kanssa suoritus meni ihan sekoiluksi. Koira ei pysynyt lähdössä, joten HYL heti kakkosesteeltä ja muutenkin rytmi hukassa koko matkan. Sähläämisestä jäi sen verran hampaankoloon, että päätin hakea kisavuodelle vähän parempaa päätöstä Lahdesta.

Lahdessa kisasin kolme rataa molemmilla koirilla ilman suurempia onnistumisen kokemuksia. Pirun kanssa vitonen (kielto myöhästyneen persjätön seurauksena), kymppi (puomi ja aidan ohitus pussin jälkeen) ja HYL (väärä hyppy pussin jälkeen). Treenattavien asioiden listalle siis pussin jälkeiset tilanteet! Jekku jätti ekalla agiradalla pujottelun kesken ja kävi morjestamassa esteen takana istuneen ratatyöntekijän, huoh… Tuloksena yliaikavitonen. Positiivista kuitenkin se, että keinun suoritus on selvästi nopeutunut. Toisella radalla HYL jo kolmannella esteellä epäonnistuneesta välistävedosta, mutta muuten suht mukavaa menoa. Kepit (ja se ratatyöntekijä :)) olivat samassa paikassa ja nyt ne suoritettiin ongelmitta. Hyppiksellä tehtiin virheetön suoritus, mutta radan puolivälissä Jekun vauhti alkoi valitettavasti hyytyä pahasti. Tulos siitä 4,12.

Agilityvuosi 2014 Pirun kanssa oli hyvä. En ole laskenut mitään nolla- tai hyllyprosentteja, tuskin ne kovin kummoisia olisikaan. Mutta mieleenpainuvia onnistumisia oli triplanolla ensimmäisistä kisoista jalkavammani jälkeen, kymmenen sadasosan yliaikanolla ensimmäisistä yksilö-SM-kisoistani, joukkuepiirinmestaruus, lokakuussa kylmät väreet aiheuttanut nollarata sekä voitto Pieksämäeltä. Jekun kanssa tulostaso heikkeni edellisvuodesta, vaikka treeneissä sujui mielestäni paremmin. Harmittaa, kun parhaimmillaan koira toimii kuitenkin kivasti ja olen tehnyt sen eteen niin paljon töitä. Lahden kisojen jälkeen mietin, että Jekun osalta vuoden parhaat onnistumiset liittyi lajin epäsäännöllisestä treenaamisesta huolimatta tokoon ja Jekun kanssa satsaankin tänä vuonna siihen puoleen aiempaa enemmän.

Lähellä flow’ta

Jännä huomata, miten toisista kisapaikoista tulee ajan kanssa sellaisia, että niissä uskoo voivansa onnistua ja toisista puolestaan paikkoja, joissa ei koe koskaan yltävänsä omalle tasolleen. Jostain syystä Jattilasta on muodostunut mulle positiivinen kisapaikka. Jotenkin Jyväskylässä on vaan hyvä fiilis kisata, kun siltä samalta Killerin kentältä oma rakas agilityharrastukseni sai aikanaan alkunsa. Ja kun olen pari kertaa onnistunut Jattilassa, halliin on alkanut liittyä yhä enemmän mukavia tuntemuksia.

Lokakuun 4. päivä olin ilmoittanut Pirun JATin kahden startin kisoihin, joissa tuomaroi Reetta Mäkelä. Ensimmäisessä startissa jouduttiin hieman neuvottelemaan koiran kanssa aiheesta onko lähdössä pysyttävä vai ei :D Pysyihän se lopulta. A-radalla oli kaksi kohtaa, jotka olisin voinut ohjata sujuvammin, ennen ensimmäistä putkea oma liike tökkäsi ja puomin jälkeen päästin Pirun kaarrattamaan ihan turhan pitkälle. Puomin jälkeiset käännökset on edelleen mulle hankalia, keskityn niin paljon alastulokontaktiin, että seuraavassa tilanteessa tulee usein oltua vähän unessa. No, kalastelin kutenkin koiran siitä matkaani ja tuloksena nolla sijoituksella 4 / 24.

Toisen rataantutustumisen alkaessa tuomari kehotti kilpailijoita nauttimaan. Se osui ja upposi, päätin nauttia ja yrittää tehdä kaiken juuri niin kuin tekisin treeneissä. Ja voi miten mahtavalta se rata tuntui. Kerrankin uskalsin lähteä takaakierrosta ajoissa liikkeelle, kerrankin irtosin rohkeammin kepeiltä, kerrankin tein sellaisen tuplapersjätön, johon en usko koskaan ehtiväni… Maaliin tullessa oli ihan mieletön fiilis, vaikken siinä vaiheessa edes tienyt tuliko virheitä. Tekeminen tuntui vaan niin hyvältä, että meni kylmät väreet :´) Harmi, ettei tätä rataa tullut videolle, sillä muistan koko kisahistoriastani vain yhden paremmalta tuntuneen startin ja se oli ns. flow-rata Laikan kanssa. Jäähdyttelylenkin jälkeen selvisi, että tulos oli nolla sijoituksella 3 / 25. Samalla saatiin Pirun kanssa SM-nollat ensi kesälle kasaan. Tuon kokemuksen voimalla jaksaa kyllä painaa monet treenit syksyn loskassa ja harmaudessa.

Muista lähiviikkojen harrasteluista mainittakoon Jekun kahden kerran verijälkikurssi. Muutaman gööttiharrastajan kanssa käytiin tutustumassa lajiin ensin Tenniskeskuksen kulmilla ja sitten Kangasalan puolella. Jekku on aiemminkin innostunut nenänkäytöstä ja tykkäsi selvästi näistäkin hommista. Jatkossa sille voisi tehdä pidempiä ja selvästi kauemmin vanhentuneita jälkiä.

Pentu pulikoi 17.10.2014.

Harvinaisemmista koiratouhuista voisi mainita senkin, että Piitu pääsi hiljattain kokeilemaan vesipedon elämää Tampereen Koirauinnin tiloissa. Osallistuttiin pentu-uintivuorolle, joka oli hyvä tapa ottaa tuntumaa altaassa pulikointiin. Alkuun Piitu oli sitä mieltä, että altaasta olisi päästävä reunan yli karkuun, mutta hetken päästä homma alkoi sujua mallikkaammin. Varmasti käydään toistekin.

SM-kisat ja Agirotu 2014

Tampereella järjestetyistä agilityn SM-kisoista on vierähtänyt jo kuukausi. Takki on ollut noiden kinkereiden jälkeen ehkä vähän tyhjä, olihan SM:t oman harrasteluni mittakaavassa suht iso ja odotettu juttu. Mulla ei ollut mitään tavoitteita mielessä, tunsin vaan iloa ja etuoikeutettua oloa saadessani osallistua ensimmäistä kertaa yksilökisaan. Lähtölistan nähtyäni meinasi tosin iskeä kriisi. Pitäisi startata radalle ensimmäisenä noin 250 minikoirakosta ja minähän siis olen pitkään inhonnut ensimmäisenä starttaamista.

Perjantaina osallistuttiin Pirun kanssa samalla kentällä pidettyihin iltakisoihin, molemmat radat tuomaroi Helin. Agiradalla meno oli ehkä vähän jännittynyttä ja jähmeää. Yhdessä kaarteessa Piru pisti yllättäen jarrut pohjaan, ilmeisesti kuultuaan yleisöstä tutun äänen tms. Tuloksena yliaikanolla eli 4,72 sijoituksella 33/136. Hyppyradalle startattiin sateessa. En pistänyt pahakseni, lämmin sää tahtoo nimittäin hyydyttää Pirua ja hyppiksellä meno oli muutenkin terävämpää. Tuloksena nolla -1,02 alle ihanteen ja sija 23/80.

Joukkuekisassa oltiin varakoirakkona, joten lauantai sujui rennosti metsälenkkeillen ja livestreamiä seuraten. Sunnuntaina ajelin heti aamusta Hakametsään kuunnellen Stam1naa (niin osuvat sanat!). Ensimmäisenä starttaamista en enää stressannut, vaan mieli oli asiaa sulateltuani sopivan itsevarma. Koiran kannalta oli oikeastaan hyvä päästä radalle ennen kuin lämpötila nousi enempää enkä itsekään ehtinyt ylianalysoida ohjausvalintojani. Itse suoritus sujui mielestäni hyvin! Tottakai jälkikäteen arvioiden matkan varrella oli pari paikkaa, josta olisi voinut kiriä sadasosia pois, mutta se oli meidän tasoista agilitya ja mulla oli radan jälkeen hieno fiilis. Hetkeä myöhemmin selvisi, että tulos oli nolla – kymmenen sadasosasekunnin yliajalla! Pitkään sain seurailla mahdutaanko finaaliradalle ja olikohan enää parisenkymmentä koiraa jäljellä, kun tiputtiin 50 parhaan sakista. Ei oikeasti edes harmittanut. Oli vaan niin siistiä startata ja lopullinen sijoitus 57/242 oli parempi kuin olisin osannut kuvitella.

Pari viikkoa myöhemmin järjestettyyn Agirotuun piti herätä raastavan aikaisin ja hetki piti taas kysellä itseltään, että mikähän järki tässä harrastuksessa on. No, puoli kahdeksalta pyörittiin kuitenkin Janakkalassa ensimmäisessä tutustumisessa. Päivä oli perinteisesti todella kuuma ja sen huomasi selvästi koirastakin. Ekalta radalta saatiin vitonen puomilta, sijoitus 22/112. Päästiin kuitenkin 25 parhaan joukkoon ja siten iltapäivän Finnish Open -finaaliin. Yritin ottaa ennen sitä torkut auton takapenkillä, mutta aika heikolla menestyksellä.

Finaaliradan suhteen en ollut tyytyväinen itseeni, ihmeen hermostunutta ohjausta. Mun kisajännittämisessä ei kyllä ole mitään logiikkaa. Vaikka se onkin yleisesti ottaen helpottanut huomattavasti parin vuoden takaisesta, niin välillä jännitys vaan iskee ja lujaa. Tänä vuonna olen jännittänyt eniten juuri tätä avoimen SM-kilpailun finaalia sekä LeVeKin epiksiä (!), siis epävirallisia startteja enkä esimerkiksi ensimmäistä yksilöarvokisaani… Finaaliradalta tuli joka tapauksessa virhe keppien sisäänmenosta ja puolivälin jälkeen kalastelua oikealle hypylle, kun kaarre meni pitkäksi. Lopulta hyllytettiin rata Pirun käännyttyä ennen viimeistä hyppyä viereisen putken suulle. Illalla juostiin vielä Herralan agirata. Sieltä kielto keinulta, kun lähdin tyhmästi rynnimään koiran edelle ja taas kontaktivirhe puomilta.

Tällä hetkellä kisoja ei löydy kalenterista, jotain täytyis varmaan vähitellen suunnitella. Tuntuu vaan, ettei hiekkakentillä kulje yhtä hyvin kuin sisähalleissa ja ääh… Mutta eiköhän se kisainto taas jossain vaiheessa palaa kuvioihin. Siihen saakka keskitytään treenailuun ja pentuiluun :-)