Viime sunnuntaina ajeltiin Korpilahdelle, jossa tuli takavuosina hetki asuttuakin. Suuntana oli Four Winds Stable -tallin maneesissa järjestetty ryhmänäyttely. Näyttelypaikkaa ei voinut kehua kovin viihtyisäksi – pihamaa oli jäässä, maneesissa viileää ja ahdasta, siellä täällä hevosenlantaa. Piitunkaan esiintyminen ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, kun paikan hajut tuntuivat kiinnostavan ja itsekin vähän sähläsin.
Paikalla oli seitsemän gööttiä, neljä urosta ja kolme narttua. Uroksille ei jaettu SA:ta, nartut tuomari Anneli Sutela arvioi sertifikaatin arvoisiksi. Piitu oli ainoa nuorten luokan narttu tulosrimpsulla ERI1 SA PN2 vara-SERT. Arvostelussa luki seuraavaa: ”Erinomainen tyyppi, hyvät mittasuhteet, sievä pää, riittävät kulmaukset ja luusto. Riittävä rintakehä, mutta turhan lyhyt rintalasta. Liikkuu muuten ok, mutta turhan leveästi takaa. Hyvä karvapeite. Esiintyy erinomaisesti.”
Pikku silakka menestyi odottamaani paremmin! Näyttelyiden suhteen tälle vuodelle ei ole suurempia suunnitelmia. Jos Piitun turkki ei tee katoamistemppua, niin ehkä alkukesästä seuraavan kerran kehään.
Viiden viikon kesäloma oli mainiota aikaa. Koiraharrastusmielessä en voi kehua tehneeni paljonkaan, mutta jotakin sentään.
Loman alkupuolelle osui gööttileiri Kunkkulan koirakeskuksessa Hartolassa, johon osallistuin koko viikonlopun verran molempien koirien kanssa. Jekulla harjoittelin rallytokoa ja jälkeä, Piitulla jälkeä ja agilitya. Treeneistä olisi rehellisesti sanoen voinut jäädä parempikin maku suuhun. Verijälkiä en osannut merkata, agilityssa sain palautetta koirien (monikossa, vaikka ohjasin vain yhtä…) painostamisesta ja siihen päälle vielä huonosti nukuttujen öiden edesauttamat keskittymisvaikeudet, niin kotimatkan sai lähinnä kelata omaa huonouttaan. Mutta toki oli mukava nähdä iso joukko gööttejä ihmisineen ja jutustella ajan kanssa.
Elokuu vietettiin muutamaa päivää lukuunottamatta maalla Keski-Suomessa. Tehtiin kepon kanssa kaupat mun mummolasta eli vanhasta maatilasta ja noin seitsemästä hehtaarista maata siinä ympärillä. Kotiosoitteemme säilyy edelleen Lempäälässä, talolla on tarkoitus viettää lomia ja viikonloppuja niin usein kuin kalenterit ja olosuhteet sen sallivat. Aiheesta lisää toisessa blogissa, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.
Maalta oli kohtuullinen matka ajella Varkauteen agilitykisoihin. Mulle oli tullut pitkästä aikaa sellainen tunne, että haluan kokeilla kuinka Jekku kulkee kisoissa, sillä se oli kulkenut kesän lyhyissä omatoimitreeneissä melko kivasti. Oma kisafiilis oli tosi rento ja paineeton, vailla mitään odotuksia. Helinin ensimmäinen agilityrata oli melko kiemurainen ja lähtönumeron 1 saaneena jouduin lähinnä keskittymään estejärjestyksen muistamiseen. Jekku teki kuuliaisesti töitä ja yllättävää kyllä, teimme nollan sijoituksella 4./20. Ennen seuraavaa rataa paikalla pyörähti ukkoskuuro, mistä koira tuntui jonkin verran ahdistuvan. Toisella agiradalla Jekku tiputtikin itselleen epätavallisesti pari rimaa (tuloslistoille merkattiin kympin sijaan HYL, mutten jaksanut korjauttaa). Viimeinen rata oli profiililtaan mukava hyppis, joka hölkättiin läpi ratavirheittä. Koirasta oli kuitenkin jo puhti pois ja yliaikaa kertyi nelisen sekuntia. Ehkäpä ilmoitan Jekun vielä loppuvuoden aikana joihinkin kisoihin, kokemus oli kuitenkin suht positiivinen ja kisatuntumaa olisi hyvä pitää yllä ensi vuoden haasteita silmällä pitäen.
Elokuuhun mahtui myös yksi näyttelyreissu, jolloin suunnattiin Joensuuhun. Piitu oli ilmoitettu toista kertaa junnuluokkaan ja se esiintyi raviradan paahteessa varsin nätisti. Olin iloisesti yllättynyt jo siinä vaiheessa, kun brittituomarilta irtosi ERI1, SA ja ROP-juniorin ruusuke. Ja mitä vielä, Piitulainen sijoittui lopulta paras narttu -kehässä toiseksi ja sai ensimmäisen SERTinsä! Jäimme odottelemaan BIS-juniorin valintaa, vaikka se tarkoittikin meille lähinnä pitkää kokoomakehässä seisoskelua ja hyvin lyhyttä hetkeä isossa kehässä. No, kerrankos sitä.
Edellä mainittujen touhujen lisäksi lomalla lähinnä metsälenkkeiltiin. Kerran göötit pääsi kokeilemaan paimentamista tuttujen lammastilalle ja kerran ajamaan omalle maalle tehdyt verijäljet. Agilityn treenaaminen rajoittui elokuussa omalla pihalla tehtyihin pujottelutreeneihin. Mielessä kyllä kävi, että vuokraisin edes kerran jonkun lähiseudun halleista, mutta omien terveysongelmien vuoksi ajatus jäi. Yli puolitoista vuotta sitten telomani jalka otti nimittäin osumaa heinäkuun puolella möllikisoissa ja uudestaan elokuussa – sillä kertaa niinkin urheilullisessa tilanteessa kuin auton kyytiin noustessa :P Tällä hetkellä juokseminen onnistuu jälleen, mutta nopeiden kiertoliikkeiden kanssa täytyy olla varovainen.
Kulunut toteamus: onpa aika kulunut nopeasti. Piitu (alias Piippi, Piiperö, Steven Piipsberg, PiiTuholainen, π2…) täyttää nimittäin tänään vuoden. Pennulta se edelleen tuntuu, ei ehkä vähiten kokonsa vuoksi :-) Kaikki koirani ovat tietysti olleet mulle tosi rakkaita enkä niitä mihinkään tärkeysjärjestykseen laita, mutta täytyy sanoa Piitun luonteessa olevan kuitenkin jotain erityisen sykähdyttävää. Koiran vilpitön avoimuus, innokkuus ja iloisuus saa päivittäin hyvälle mielelle. Sen kanssa on ollut mukavaa elää arkea ja aloitella harrastuksia.
21. maaliskuuta käytiin koiranäyttelyssä, Piitu ensimmäistä kertaa junioriluokassa. Matkaseuraksi saatiin siskopuoli Kiusa omistajineen ja kyytiin napattiin vielä kolmaskin Cimillan-göötti eli Piru. Jämi Areenalle saapuessa meinasi ahdistaa, näyttelypaikka oli täyteen ammuttu ja hädin tuskin saatiin tungettua kangashäkit johonkin nurkkaan. No, omaa vuoroa odotellessa oli aikaa vetää henkeä, käyttää koiria ulkosalla ja käydä harjoittelemassa kehässä liikkumistakin. Piitu oli ainoa junnunarttu ja esiintyi ihan hyvin, liikkuminen oli mielestäni parempaa kuin Lahden pentunäyttelyssä. Tuomari Pekka Teini arvosteli seuraavasti: ”Reipas nuori narttu, jolla hyvät mittasuhteet ja lupaava rakenne, mutta tarvitsee aikaa valmistua. Päässä kaunis profiili, mutta kuono-osa vielä kevyt. Hyvä kaula. Olkavarsi vielä kovin edessä. Selkä saa vielä tiivistyä. Hyvät kulmaukset takana. Hyvä karvanpeite ja laatu.” Tulos ihan odotetusti EH1. Suullisesti tuomari vielä totesi, että koiralla on kaikki palikat kohdallaan, tarvitsee vaan vielä aikaa kehittyä.
Silakka Jämijärvellä 21.3.2015, kuva Jari Mäki.
Pääsin esittämään myös Pirun veteraaniluokassa. Aiempaa yhteistä kehäkokemusta ei ollut, samalla viikolla ehdittiin agitreenien jälkeen hetki kokeilla näyttelysipsutusta. Se ei kuitenkaan haitannut, Pirua oli helppo esittää ja se tuntui myös viihtyvän kehässä. Tuloksena ERI2. Lämmitti mieltä lukea arvostelusta mm. ”erittäin miellyttävä käytös” ja ”mukava veteraani, joka nauttii kehässä olosta”, vaikkei koira minun olekaan.
Maaliskuussa Piitu kävi myös ensimmäisissä epävirallisissa agilitykisoissaan. Kiirettä ns. kisauran aloittamiselle ei ollut, mutta lähdettiin silti poikkeamaan Sastamalassa, kun putkiluokissa radat ovat yleensä olleet mukavan simppeleitä ja kokemus vieraista treenipaikoista häiriöineen oli tervetullutta.
Mitäs tuosta nyt sanoisi, no ainakin putkien imuvoima oli oletettua voimakkaampi :D Molemmilla kierroksilla haastavin oli radan alkupuoli, loppuosasta selvittiin ihan kohtuullisesti ja siinä pyrin ihan tietoisestikin jättämään ohjaamisestani turhat hössötykset ja huitomiset pois. Positiivista oli sekin, ettei Piitu tullut loppusuoralla jaloille. Näistä kinkereistä ei siis meille mainittavaa menestystä, mutta oli kyllä mukavaa kokeilla kisanomaista tilannetta kääpiön kanssa.
En ole oikein näyttelyihmisiä, vaikka Laikan nuoruudessa tuli jokusen kerran kehiä kierrettyäkin. Sitten onneksi löysin mielekkäämpiä koiraharrastuksia ;D
Mutta joo – tässä syksyn aikana ollaan kuitenkin pyörähdetty niissä missikisoissakin. Lokakuun puolivälissä osallistuttiin bernhardinkoirayhdistyksen mätsäriin Nokialla, ajatuksena päästä harjoittelemaan esiintymistä Piitun kanssa. Piitu suoriutuikin tosi kivasti. Tuloksena pentuluokasta punainen nauha, muttei sijoitusta. Lisäksi vein Laikan virkistyksen vuoksi veteraaniluokkaan, sille tuloksena punaisten 2. sija. En tiedä jäikö ehkä Laikan viimeiseksi esiintymiseksi tämmöisessä harrastustilaisuudessa… viime viikkoina takapään käyttö on mennyt heikompaan suuntaan ja nykyisin täytyy muutenkin aika harkiten valita mihin kaikkialle mummo on hyvä ottaa mukaan.
Piitu avasi missiuransa 26.10. Lahden pentunäyttelyssä. Göötit arvosteli Marianne Holm, joka kutsui Piitua pöydällä prinsessaksi :) Kirjallinen palautekin oli ihan mukavaa: ”Ihana narttu. Erinomainen tyyppi ja oikeat mittasuhteet. Hyvä pää ja ilme. Oikea tilavuus, hyvät raajat ja häntä. Liikkuu vaivatta.” Tuomari kehui vielä suullisesti Piitun lihaskuntoa, kuulema huomaa, ettei ole keskitytty sohvalla makoiluun. Tuloksena 5-7 kk luokassa 2. sija, KP ja narttukehässä PN4. Esiintyminen kuumassa hallissa ei ollut liikkeiden osalta yhtä hyvää kuin pari viikkoa aiemmin mätsärissä, mutta koiran ikään ja kokemukseen nähden ihan ok. Eiköhän Piitu pääse jossain vaiheessa uudestaankin näytelmähommiin, vaikka se ei omistajan ykkösjuttuja olekaan.
Göötit Piitu ja Noita 