Tokokevät – mitä jäi käteen

Eilen oli kevään viimeinen tokovalmennus Koirakoutsilla. Kahta kertaa lukuunottamatta oltiin Jekun kanssa paikalla joka maanantai. Koulutusten ulkopuolella treenattiin itsenäisesti jonkin verran, ei superahkerasti, mutta kuitenkin. Mitä jäi käteen?

Kevään treenit oli monipuolisia: harjoiteltiin kaikkien luokkien liikkeitä, niin nykyisten kuin uusienkin sääntöjen mukaan. Monenlaista häiriötäkin keksittiin ja Jekun häiriönsietokyky kasvoikin selvästi matkan varrella. Yksi mukavampia juttuja oli tunnaritreenit. Jekku oli aluksi ihan pihalla ja yritti noutoa kouluttajan kapulakassista :D Harjoiteltiin tunnollisesti ja viimeisellä kerralla toi oman kapulansa hienosti hajuttomien keskeltä, vau! Selvästi koiralla syttyi lamppu sen suhteen mitä tulee tehdä. Ruutua ja ohjattua noutoa oli myös hauskaa aloitella.

Eniten päänvaivaa aiheutti ”yllättäen” paikkamakuu. Liike oli alkuvuodesta jo hyvällä mallilla, mutta joskus pääsiäisen tienoilla Jekku alkoi nousta kesken liikkeen istumaan. Se makaa kyllä puolesta minuutista jopa puoleentoista, sitten nousee. Aargh. Edelleenkään en ole varma missä mättää, täytyy vielä tutkailla liittyykö jotenkin liikkeen suorituspaikkaan. Lisäksi on painittu seuraamisessa edistämisen ja malttamattoman noutokapulan käsittelyn kanssa.

Kaiken kaikkiaan ollaan kyllä opittu uutta, kisavalmis Jekku ei silti vieläkään tuon paikkamakuun takia ole. Osa alokkaan liikkeistä sujuu hyvin, mutta ei ole järkeä mennä pilaamaan muiden makaamisia. Välillä tulee mieleen, että onko tässä siirryttävä rally-tokon pariin… Ei me kuitenkaan luovuteta, ostin kesäkuun alusta kuusi valkkukertaa uudessa ryhmässä. Toko on joka tapauksessa omaa, tärkeää laatuaikaa Jekulle, kun agilitypuolella olen nyt keskittynyt Piruun ja Piituun.

Helatorstain agihölkät

Helatorstaina kisattiin Pirun kanssa taas, kaksi starttia Nokialla. Vaikka NPKH:n kisoissa on tullut tehtyä hyviäkin tuloksia, jotenkin koen sen kentän hieman ahdistavana kisapaikkana. Yleisö on niin lähellä ja pohja vähän epätasainen (ei siis kuoppainen, mutta paikoin kalteva). Tällä kertaa kisoissa oli kyllä hyvää seuraa ja loistavaa musiikkia, nimittäin nostalgisia ysärihittejä! Liitelyn taustalla raikasi ainakin K.W.S. – Please don’t go, No Mercy – Where do you go ja Corona – Rhythm Of The Night.

Plussat ja miinukset Helinin radoilta kirjasin kassakuitin toiselle puolelle seuraavasti:

A-kisa (HYL)
– Vuoden ekat ulkokisat ja hiekkapohja –> huono liike. Ulkokauden avaaminen on aiemminkin ollut Pirun kanssa tahmeaa, joten sinänsä ei yllättänyt.
– Huolimattomuuteni radan alussa, koira hyppäsi 2-hypyn ensin oikein ja sitten uudestaan väärään suuntaan. Jatkoin kuitenkin kisanomaisesti loppuun asti.
– Puomin kontaktilla melkoinen loikka.
+ Tein vastakädellä hyvän ohjauksen 7-putkeen. Moni valssasi 6/7-väliin, itselle tuntuu tosi luontevalta käyttää vastakättä tuollaisiin paikkoihin.
+ A-estettä edeltävä esteväli 19/20 vaikutti ahtautensa vuoksi hankalalta, sujui kuitenkin ihan ok.

B-kisa (tulos 5, sij. 7/26)
+ Kaiken kaikkiaan ohjauksellisesti ehjä hyppyrata, paras kisasuoritus pitkään aikaan. Olin tilanteen tasalla ja sain ahtaat pyöritykset onnistumaan yllättävän hyvin.
+ Lopun takaaleikkaukset 19- ja 20-esteille toimi sujuvasti.
– 6-aidalla pohja vietti vähän ylämäkeen, tiukkaa koiran hallussapitoa käännöksessä –> rima tippui. Tiedostin riskin, mutten silti halunnut lähteä tekemään valssia tai vastakäännöstä kepeille.
– Liike ehkä astetta parempi kuin agiradalla, mutta edelleen ero hallivauhtiin huomattava.

Omat jalat on tuntuneet jo useamman viikon poikkeuksellisen tukkoisilta ja eilen pääsin viimein hierojan käsittelyyn. Olipahan tuskaa, pohkeet ja takareidet ihan juntturassa. Kuulema pitäisi käydä hierottavana kerran viikossa, ”jos meinaat saada nää jalat joskus auki” :P Varasinkin uuden ajan ja yritän kyllä nyt terästäytyä venyttelyn suhteen. Koirien hyvinvoinnista tulee oltua aina huolissaan ja kiikutettua niitä ties mihin fyssareille ja osteopaateille, mutta itseään sitä tajuaa huoltaa vasta siinä vaiheessa, kun ei suurin piirtein kykene jumeiltaan enää hölkkäämään… No ehkä tästä oppii, jotenkin kun en miellä itseäni kovin liikunnalliseksi ihmiseksi tahtoo kropan huoltaminenkin vaan jäädä.

Kun ei oikein kulje

Viime viikkoina on ollut vähän sellainen olo, että taisi se agilityn kuntohuippu sitten ajoittua loka-marraskuulle. Vaikka viimeksi kisoista kirjoittaessani olin toiveikkaalla mielellä (ja periaatteessa olen edelleen), jotenkin homma nyt vaan tökkii. Eniten häiritsee täysin turhat hyppyjen ohitukset loivissa kaarteissa ja huonot valssit, joissa en saa Pirua mukaan. Kun tuollaisia virheitä tulee toistuvasti treeneissä, tuskin voi olettaa onnistuvansa kisoissakaan ihan nappiin.

Piitu, Piru ja Jekku Viitaniemessä 9.5.2015.

Vantaalla avattua hyllyputkea jatkettiin vielä 5. huhtikuuta kolmen startin verran Liedossa. Ensimmäisellä radalla Piru otti puomilla niin kovasti häiriötä tuomarista, että pysähtyi keskelle ja hyppäsi esteeltä alas :-0 Tuli kyllä ihan puun takaa, ei yhtään koiran tapaista. Palautin sitten puomille ja siitä HYL. B-radalla hylkäävä virhe tuli kohdassa, jota mietin pitkään rataantutustumisessa. Piru ampui 7-putkesta puomille, kun jäin ohjaamaan takaa. Jälkikäteen ajattelen olisi pitänyt yrittää vaihtaa puolta vasta ennen A-estettä, vaikka esteväli tuntuikin ahtaalta. Hyppyrata rullasi ihan kohtuuhyvin kepeille asti. Keppien lopussa liikuin itse vähän turhan pitkälle ja tajusin liian myöhään ajavani koiraa 12-hypyn sijaan esteelle 17.

Jyväskylässä 25.4. putki sitten katkesi, kun tarjolla oli neljä Helinin rataa. Kaksi muuten hyvää rataa kaatui niihin aloittelijatasoisiin hyppyjen ohituksiin, aargh. Yhdeltä agiradalta puomin kontakti ja keinun ohitus, menin taas rynnimään. Viimeisen hyppiksen tuloslappuun oli merkitty vitonen enkä tiedä mistä se tuli, olisiko joku rima tai muurin palikka huomaamattani tippunut, kun käsittääkseni ei otettu kieltoja. Tulossaldo siis 5, 10, 5, 5. Yllättävän hyvin sain kuitenkin kisatilanteessa nollattua mielen edellisestä suorituksesta ja keskityttyä puhtaalta pöydältä seuraavaan starttiin. Siinä on kaiken kaikkiaan tapahtunut kehitystä, että mun hanskat ei tipu agissa nykyään yhtään niin helposti kuin takavuosina. Pystyn aidosti uskomaan siihen, että vaikka eka tai toinenkaan rata ei olisi onnistunut, se ei heikennä mahdollisuuksiani onnistua seuraavalla yrittämällä. Ja jos jokin moka meinaa jäädä harmittamaan, vedän henkeä ja katselen hetken ympärilleni. Fiilistelen sitä, että saan olla kisatapahtumaa ja harrastaa huikean hienoa lajia useammankin koiran kanssa.

Viime lauantaina olin toistamiseen Jyväskylässä, tällä kertaa Pirun kanssa kaksi starttia. Kirjasin kisapaikalla ylös plussat ja miinukset molemmista suorituksista, voiskohan samaa tapaa jatkaa? Ratavirheet oli luonteeltaan sellaisia, että korjaamiseen paloi melko paljon aikaa, siitä varmaan nuo ihanneajan ylitykset.

A-kisa (10 ja yliaikaa)
+ Pidin kiinni alun ohjaussuunnitelmasta, vaikka emmin. Suunnitelma toimi hyvin.
+ Vältettiin hyvin ohitettavat putkien päät.
+ Loistava ennakoiva valssi 17/18-väliin!
– Piru ohitti puomin, en katsonut koiraa ratkaisevalla hetkellä, kun oli taas kiire alastulolle.
– Pitkä kaarre ennen keinua, en kääntänyt riittävän ajoissa ja voimakkaasti.
– Piru ohitti A-esteen, tein liian jyrkän sivuliikkeen liian lähellä estettä.

B-kisa (5 ja yliaikaa)
+ Ei aitojen ohituksia kaarteissa, vaikka radalla oli useampi potentiaalinen paikka sille.
+ Hyvä tilanteen rauhoittaminen ja valssi ahtaassa paikassa ennen keinua.
+ Virheetön puomin alastulo, vaikka nyt varmistin esteelle lähdön huolella.
+ 16/17-välissä moni hyllytti edessä näkyvään putkeen, Pirun sain hyvin oikeaan päähän.
– Huono valssi 4-aidalla ja koira selän taakse –> kielto ja hankala keppien aloitus.
– Puomin jälkeisellä hypyllä jäin jälkeen ja siksi kääntö seuraavalle putkelle hidas, olisi pitänyt valita joku rohkeampi ohjaus.

Tuomiojärven rantamaisemia 9.5.2015.

Kisojen ja sukuloinnin jälkeen poikettiin vielä lenkillä Viitaniemessä. Enpä muista milloin viimeksi olisin siellä käynyt, olihan nostalgista nähdä mm. koulu, jossa kävi yläasteen ja ranta, jossa Laika ui ensimmäisen kerran yrittäessään tehdä tuttavuutta sorsan kanssa :-) Jyväskylässä on kyllä kiva käydä kisareissuilla, vaikka en haluaisi kaupunkiin mitenkään pitempiaikaisesti palatakaan.

Piitu 1 vuotta

Kulunut toteamus: onpa aika kulunut nopeasti. Piitu (alias Piippi, Piiperö, Steven Piipsberg, PiiTuholainen, π2…) täyttää nimittäin tänään vuoden. Pennulta se edelleen tuntuu, ei ehkä vähiten kokonsa vuoksi :-) Kaikki koirani ovat tietysti olleet mulle tosi rakkaita enkä niitä mihinkään tärkeysjärjestykseen laita, mutta täytyy sanoa Piitun luonteessa olevan kuitenkin jotain erityisen sykähdyttävää. Koiran vilpitön avoimuus, innokkuus ja iloisuus saa päivittäin hyvälle mielelle. Sen kanssa on ollut mukavaa elää arkea ja aloitella harrastuksia.

21. maaliskuuta käytiin koiranäyttelyssä, Piitu ensimmäistä kertaa junioriluokassa. Matkaseuraksi saatiin siskopuoli Kiusa omistajineen ja kyytiin napattiin vielä kolmaskin Cimillan-göötti eli Piru. Jämi Areenalle saapuessa meinasi ahdistaa, näyttelypaikka oli täyteen ammuttu ja hädin tuskin saatiin tungettua kangashäkit johonkin nurkkaan. No, omaa vuoroa odotellessa oli aikaa vetää henkeä, käyttää koiria ulkosalla ja käydä harjoittelemassa kehässä liikkumistakin. Piitu oli ainoa junnunarttu ja esiintyi ihan hyvin, liikkuminen oli mielestäni parempaa kuin Lahden pentunäyttelyssä. Tuomari Pekka Teini arvosteli seuraavasti: ”Reipas nuori narttu, jolla hyvät mittasuhteet ja lupaava rakenne, mutta tarvitsee aikaa valmistua. Päässä kaunis profiili, mutta kuono-osa vielä kevyt. Hyvä kaula. Olkavarsi vielä kovin edessä. Selkä saa vielä tiivistyä. Hyvät kulmaukset takana. Hyvä karvanpeite ja laatu.” Tulos ihan odotetusti EH1. Suullisesti tuomari vielä totesi, että koiralla on kaikki palikat kohdallaan, tarvitsee vaan vielä aikaa kehittyä.

Silakka Jämijärvellä 21.3.2015, kuva Jari Mäki.

Pääsin esittämään myös Pirun veteraaniluokassa. Aiempaa yhteistä kehäkokemusta ei ollut, samalla viikolla ehdittiin agitreenien jälkeen hetki kokeilla näyttelysipsutusta. Se ei kuitenkaan haitannut, Pirua oli helppo esittää ja se tuntui myös viihtyvän kehässä. Tuloksena ERI2. Lämmitti mieltä lukea arvostelusta mm. ”erittäin miellyttävä käytös” ja ”mukava veteraani, joka nauttii kehässä olosta”, vaikkei koira minun olekaan.

Maaliskuussa Piitu kävi myös ensimmäisissä epävirallisissa agilitykisoissaan. Kiirettä ns. kisauran aloittamiselle ei ollut, mutta lähdettiin silti poikkeamaan Sastamalassa, kun putkiluokissa radat ovat yleensä olleet mukavan simppeleitä ja kokemus vieraista treenipaikoista häiriöineen oli tervetullutta.

Mitäs tuosta nyt sanoisi, no ainakin putkien imuvoima oli oletettua voimakkaampi :D Molemmilla kierroksilla haastavin oli radan alkupuoli, loppuosasta selvittiin ihan kohtuullisesti ja siinä pyrin ihan tietoisestikin jättämään ohjaamisestani turhat hössötykset ja huitomiset pois. Positiivista oli sekin, ettei Piitu tullut loppusuoralla jaloille. Näistä kinkereistä ei siis meille mainittavaa menestystä, mutta oli kyllä mukavaa kokeilla kisanomaista tilannetta kääpiön kanssa.

Alkuvuoden agikisat

Meidän kisavuosi 2015 käynnistyi tammikuun lopulla Kuopiossa, jossa starttasin Jekun kanssa kolmen radan verran. Vuoden ensimmäisen startin jälkeen mietin, että nyt teimme parhaamme. Koira kulki niin nopeasti kuin pystyy, keskittyi oleelliseen, minä kannustin… Silti emme ehtineet ihanneaikaan, vaan tuloksena oli yliaikanolla 1,03 sekunnin yliajalla (sijoitus 10/27).

Agiradat puolestaan hyllytettiin, samoin helmikuun ainokainen startti Lempäälässä. Veikkaan, että Jekun kanssa agikisat jäävät tänä vuonna vähemmälle – mitäpä siellä jatkuvasti ravaamaan, kun onnistunut suorituskaan ei vaan näytä riittävän ihanneaikaan. Treeneissä on parikin ihmistä ihmetellyt, että tämä koirako ei muka ehdi ihanneaikoihin ja kyllähän Jekku harjoitellessa välillä pinkookin ihan kunnon vauhtia. Kisoihin se sama tekemisen meininki ei vaan oikein siirry. Mutta näillä mennään :-) Koira on kuitenkin jo 7-vuotias, joten tuskin enää uutta vaihdetta löytyy ja olen hyväksynyt sen. Treenataan tokoa ja siinä ohessa agiakin, ensisijaisesti molempien omaksi iloksi ja aktivoimiseksi.

Pirun kanssa startattiin helmikuussa kaksissa kisoissa kotihallilla. Molemmista yhdet nollat sijoituksilla 5. ja 9. Mun ote ohjaamiseen ei ole kuitenkaan ollut paras mahdollinen, meinaan vähän hätäillä ja unohtaa koiran. Viime lauantaina asetinkin JAUn kisoissa Vantaalla tavoitteeksi sen, että keskityn koiraan ja ohjaan ihan jokaisen esteen. Onnistuin tavoitteessani mielestäni hyvin ja siksi kisoista jäikin mukava fiilis, vaikka tuloslistoille kirjattiin 3 x HYL. Ekalla radalla keskityin koiraan jopa liian hyvin, sillä Pirun pujotellessa viimeisiä keppejä huomasin ajautuneeni väärälle juoksulinjalle ja tiputtavani edessä olevan aidan riman :D Harmi, kun ei tullut videolle, oli huvittava tilanne. Muuten hyppis rullasi kivasti ja sain käännöksistä turhaa löysää pois. Molemmat agiradat hyllytettiin samanlaisissa tilanteissa: Piru ehti takaakiertoon nopeissa paikoissa, joissa hyppy olisi pitänyt suorittaa edestä. Viimeisellä radalla otin kyseisessä serpentiinipätkässä tietoisen ohjausriskin, varmemmalla valinnalla olisin varmaan ehtinyt siihen kolmanteenkin hyppyyn, mutta tulipa kokeiltua.

Vantaalla oli jo leskenlehtiä!

Toivottavasti pystyn säilyttämään saman otteen jatkossa, sillä nyt en unohtanut Pirua ja ottanut sen vuoksi hölmöjä kieltoja. Hetki ennen omaa vuoroa hain tietoisesti vähän äkäistä mielentilaa, joka tuo tarvittavaa terävyyttä ohjaamiseeni. Sekin tuntui toimivan melko kivasti. Nyt vaan lisää treeniä ja kisoja kalenteriin, niin eiköhän meidän meno tästä kesää kohti vielä parane. Olen ihan luottavainen.

Laika studiokuvissa

Eräänä alkuvuoden 2003 pakkaspäivänä ulkoilutin 11 viikon ikäistä Laikaa. Vieras auto pysähtyi kohdallamme, autosta noussut mies kertoi olevansa valokuvaaja ja kysyi voisinko tuoda söpön pentuni hänen studiolleen kuvattavaksi. Kävimme studiossa ja hieman myöhemmin Laikan kuvia julkaistiin ainakin Koiramme- ja Lemmikki-lehtien kansissa sekä Ajaston koirakalenterissa ja postikorteissa.

Kuva vasemmalla Keijo Penttinen, PS-Studio ja oikealla Laura Tammisto, Studio Torkkeli.

Kun Laika täytti 10 vuotta, ajattelin viedä sen omaksi ilokseni uudelleen valokuvattavaksi. Silloin idea jäi kuitenkin vielä toteuttamatta. Nyt alkutalvesta muistin Laikan täyttävän marraskuussa jo 12 vuotta ja sain aikaiseksi varata kuvausajan Studio Torkkelin Lauralta. Joulukuun toisena päivänä Laika pääsi mallin hommiin. Erään pentuaikaisen valokuvan kanssa haettiin vähän samanlaista sommitelmaa ja kieltämättä tällainen ”12 years later” -kuvapari on itselleni koiranomistajana sykähdyttävä juttu. Alla muutamia muita kuvaussession tuloksia (klikkaamalla suuremmiksi):

   

Oli mukava saada itsestä ja Laikasta sellaiset yhteiskuvat, joissa ylläni on kerrankin jotain muuta kuin goretexit ja treeniliivi :-) Myös corgin matkassa yli 10 vuotta pysynyt rakas lelu eli vuonna 2003 yhdellä eurolla Agirotu-tapahtumasta ostettu pallo tuli ikuistetuksi.

Kuvaushetkellä en osannut arvata, että vain viikkoa myöhemmin joutuisimme jättämään Laikalle jäähyväiset. Veteraani-ikäisellä koiralla oli toki jo vanhuuden vaivansa, mutta studiovierailun jälkeisenä viikonloppuna kunto heikkeni sen verran ratkaisevasti, että koitti oikea aika antaa ystävän mennä. Laikan poismeno taisi tehdä näistä kuvista meidän laumalle vielä tärkeämmät. Tämä otos tulee pääsemään takan reunalle 12 vuotta sitten otetun pentukuvan viereen.

Tokokunnon katselmointia

Vuodenvaihteen kieppeillä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni Jekun tokoilun suhteen. Ilmoitin meidät Koirakoutsin valmennusryhmään ja omin päinkin olen yrittänyt treenailla aktiivisemmin. Viime lauantaina valmennusryhmäläisille oli tarjolla kevätkauden hintaan sisältyvä kisanomainen treeni ja mielenkiinnolla lähdin paikalle kartoittamaan meidän tekemisen tämän hetkistä tasoa.

Älykäs katse tokotreeneissä 19.1.2015 :D

Liikkeet tehtiin siis alokasluokan mukaisesti ja homma eteni seuraavasti:

• Luoksepäästävyys 10. Tämä oli hyvä. Aikaisemmin Jekku oli vähän turhan innokas ja saattoi nousta lähestyjää vastaan, mutta nykyään malttaa hienosti.
• Paikkamakuu 9. Oltiin viiden koirakon rivissä keskimmäisiä. Huomasin, että kaikki muut vastasivat liikkurin kysymykseen ääneen ”Valmis!” ja minulla on tapana vain nyökätä. Muiden puhuminen kiinnitti Jekun huomion ja se ei katsonut minuun, kun oli aika antaa maahanmenokäsky. Joudun toistamaan käskyn ja siitä pistevähennys. En mennyt täyden matkan päähän, sillä muistaakseni molempia vieruskavereita käytiin palkkaamassa ja oletin sen häiritsevän Jekkua jossain määrin. Aika oli normaali 2 minuuttia. Hyvin pysyi.
• Seuraaminen hihnassa 8. Liikkeen alussa Jekku ei ollut kuulolla, nuuski maata. Meinasin itse hätääntyä koiran haahuilusta, mutta tekeminen parani loppua kohti. Vapautuskäskyn jälkeen Jekku lähti laukkaamaan kohti liikkeen aloituspaikkaa eikä totellut puhetta, aargh. Seuraamisten välissä ohjelmassa oli siis pieni kurinpalautus, kun kannoin koiran kainalossa takaisin.
• Seuraaminen ilman hihnaa 9,5. Todella paljon parempaa kuin edellä! Saatuaan palautetta käytöksestään Jekku oli hienosti kuulolla ja oikeassa paikassa. Puolikas piste lähti, kun olin jossain välissä antanut käsiapua.
• Liikkeestä maahanmeno 8. Jekku edisti seuraamisessa reilusti, joten se oli käskyhetkellä minuun nähden ihan väärässä paikassa ja tarvitsi tuplakäskyn toimiakseen.
• Luoksetulo 9. Koira tuli hyvällä vauhdilla luokse, mutta pari askelta ennen perusasentoa hidasti ja harkitsi hetken nuuskimista ennen kuin siirtyi hieman löysästi sivulleni.
• Liikkeestä seisominen 8. Seuraaminen oli nyt parempaa kuin maahanmenossa ja Jekku pysähtyi napakasti ensimmäisellä käskyllä. Palattuani ennakoi reilusti perusasennon, tämä on ollut viime aikoina treeneissäkin ongelmana.
• Hyppy 10. Tämä oli tosi hyvä. Seisoi esteen takana kuin tatti :-)
• Kokonaisvaikutelma 9. Jekku tekee hienosti, kunhan se vaan keskittyy. Liikkeiden välissä tapahtuneesta haahuilusta ja siitä annetusta palautteesta ei nyt rokotettu, vaikka virallisessa koetilanteessa niin tietysti tehtäisiin enkä voisi antaa koiralle niin voimakasta palautetta kuin nyt tein. Keskusteltiin kuitenkin tuomarin kanssa, että toimin tässä tilanteessa oikein – Jekku kesti palautteen ja työskenteli sen jälkeen paremmin.

Tältä pohjalta mietin, että tärkeimpiä treenattavia juttuja on tällä hetkellä edistäminen seuraamisessa, kontaktin säilyminen liikkeiden väleissä, perusasennon ennakointi seisomisessa, täysi välimatka paikkamakuussa ja erilaisten häiriöiden sietäminen (pitänee alkaa itsekin sanomaan ”valmis”). Kisavalmiita emme ole, mutta en nyt pidä mahdottomana sitä, että ennen sääntöjen vaihtumista saattaisimme uskaltaa kokeeseen. Kivaa on joka tapauksessa se, että pitkästä aikaa mulla tuntuu olevan aidosti motivaatiota tokoilla ja sen treenaaminen on ollut mukavaa. Ehkä tämä tästä?

Loppuvuoden 2014 kisa-asiat

Marras-joulukuussa starttasin muutamissa agilitykisoissa sekä Jekun että laina-Pirun kanssa. Saaliina oli kaikkea makean nollavoiton ja kaoottisen hyllyn väliltä :D

Piru Pieksämäellä 16.11.2014.

8. marraskuuta suunnattiin taas Jyväskylään, jossa oli ohjelmassa kolme starttia molempien koirien kanssa. Jekun osalta tuli mietittyä vuoden 2014 aikana monta kertaa pitäisikö kisaaminen lopettaa, kun ei vaan kulje. Jyväskylän kisoissa me oltiin kuitenkin pitkästä aikaa samalla aaltopituudella ja koiran kanssa tuntui hyvältä mennä. Ensin hyppikseltä yliaikanolla (2,67 ja sijoitus 9/27). Ensimmäisellä agilityradalla ehdittiin jopa ihanneaikaan, mutta harmillisesti vitonen tippuneesta rimasta (sij. 13/27). Viimeiseltä sitten vielä yliaikanolla (1,95 ja sijoitus 9/23) ja tällä radalla jouduin jopa vaihtamaan yhden ohjauksen lennosta takaakiertoon, kun Jekku liikkuikin oletettua paremmin. Pirun kanssa en onnistunut yhtä hyvin. Hyppiksellä ohjasin huolimattomasti kiellon pussilta. Agiradoilla puomi aiheutti taas päänvaivaa: ensin HYL tuttuun tapaan väärästä radasta heti puomin jälkeen ja viimeisellä radalla epäonnistuneesta putki-puomi-erottelusta.

Seuraavana viikonloppuna suunnattiin Pieksämäelle. Olin ilmoittanut vain Pirun ja ihan sillä ajatuksella, että käydään talven aikana pariin otteeseen vähän pienemmissä kisoissa kokeilemassa olisiko nollavoitto ja sen myötä osallistumisoikeus ensi kesän MM-karsintoihin meille mahdollinen. En pitänyt voittamista lainkaan todennäköisenä, mutta yrittämättähän sitä ei ainakaan saa. Aamu alkoi kohtuuhyvin rullanneella agiradalla. En yleensä käy katsomassa tuloslistoja kesken kisojen (mentaalivalmennuksen oppeja), mutta seuraavaa starttia odotellessa kuulin tuomarin puuskahtavan kuinka paljon hyllyjä mineille oli tullut. Entäs jos… oli pakko mennä tarkistamaan tilanne ja käsittämätöntä kyllä, me oli voitettu luokan ainoalla nollalla! Mieletön fiilis, kun heti ensimmäisestä tietoisesta yrityksestä saavutettiin se, mistä olin haaveillut. Seuraava agirata oli sekin sujuva, hetkellisen ajatuskatkon myötä ohjasin kuitenkin Pirun väärään päähän putkea. Hyppiksellä olin huolimaton, kielto jo kolmannella esteellä hätäisestä pimeään putkeen lähettämisestä ja radan loppupäässä väärän hypyn vuoksi HYL.

Joulukuussa startattiin vielä kotinurkilla Lempäälässä ja joulun välipäivinä Lahdessa. Kotikisojen ensimmäinen rata oli Pirun kanssa puomin alastuloa lukuunottamatta hyvä. Oma asenne ja ohjausvalinnat oli kohdillaan, puomilta kuitenkin se vitonen (sij. 11/46). Esa Muotkan hyppis oli profiililtaan todella hauska putkirallattelu, jolle olisi kannattanut ilmoittaa Jekku. No, mukana siis vain Piru, jonka kanssa suoritus meni ihan sekoiluksi. Koira ei pysynyt lähdössä, joten HYL heti kakkosesteeltä ja muutenkin rytmi hukassa koko matkan. Sähläämisestä jäi sen verran hampaankoloon, että päätin hakea kisavuodelle vähän parempaa päätöstä Lahdesta.

Lahdessa kisasin kolme rataa molemmilla koirilla ilman suurempia onnistumisen kokemuksia. Pirun kanssa vitonen (kielto myöhästyneen persjätön seurauksena), kymppi (puomi ja aidan ohitus pussin jälkeen) ja HYL (väärä hyppy pussin jälkeen). Treenattavien asioiden listalle siis pussin jälkeiset tilanteet! Jekku jätti ekalla agiradalla pujottelun kesken ja kävi morjestamassa esteen takana istuneen ratatyöntekijän, huoh… Tuloksena yliaikavitonen. Positiivista kuitenkin se, että keinun suoritus on selvästi nopeutunut. Toisella radalla HYL jo kolmannella esteellä epäonnistuneesta välistävedosta, mutta muuten suht mukavaa menoa. Kepit (ja se ratatyöntekijä :)) olivat samassa paikassa ja nyt ne suoritettiin ongelmitta. Hyppiksellä tehtiin virheetön suoritus, mutta radan puolivälissä Jekun vauhti alkoi valitettavasti hyytyä pahasti. Tulos siitä 4,12.

Agilityvuosi 2014 Pirun kanssa oli hyvä. En ole laskenut mitään nolla- tai hyllyprosentteja, tuskin ne kovin kummoisia olisikaan. Mutta mieleenpainuvia onnistumisia oli triplanolla ensimmäisistä kisoista jalkavammani jälkeen, kymmenen sadasosan yliaikanolla ensimmäisistä yksilö-SM-kisoistani, joukkuepiirinmestaruus, lokakuussa kylmät väreet aiheuttanut nollarata sekä voitto Pieksämäeltä. Jekun kanssa tulostaso heikkeni edellisvuodesta, vaikka treeneissä sujui mielestäni paremmin. Harmittaa, kun parhaimmillaan koira toimii kuitenkin kivasti ja olen tehnyt sen eteen niin paljon töitä. Lahden kisojen jälkeen mietin, että Jekun osalta vuoden parhaat onnistumiset liittyi lajin epäsäännöllisestä treenaamisesta huolimatta tokoon ja Jekun kanssa satsaankin tänä vuonna siihen puoleen aiempaa enemmän.

Ensimmäiset ohjatut treenit

Laikan poistuttua lauman muonavahvuudesta tulin taas ajatelleeksi kuinka arvokasta on dokumentoida koiran elämästä muitakin hetkiä kuin kisoja ja menestystä. Lämpimimmät muistot jää kuitenkin niistä arjen yhteisistä touhuista. Noiden mietteiden pohjalta kerrottakoon pari sanaa Piitun agilityharrastuksesta nyt 8 kuukauden iässä.

Eilen 19.12. olin Piitun kanssa ensimmäistä kertaa ohjatuissa agilitytreeneissä. Tähän mennessä ollaan hömpötelty pentuaksaa kotihallilla ihan omin päin tai treenikavereiden kanssa ilman sen suurempaa suunnitelmallisuutta, mutta nyt mentiin Kimin treeneihin JANKKin halliin. Täytyy myöntää, että pikkuisen jännitti, kun oltiin uudessa paikassa enkä ollut varma miten pentu tilanteeseen reagoisi.

Tehtiin kaksi pätkää irtoamisharjoituksia. Aluksi ihan suoraa etupalkalla ensin yhden, sitten kahden ja lopulta kolmen aidan takaa. Piitu irtosi hyvin, pyrittiin minimoimaan minun liikeittä ja höpötystä (”mene-mene-mene” oli tässä tarpeetonta). Tauon jälkeen toinen pätkä, jossa oli ensin pari estettä suoraan, sitten 180 asteen käännös ja etupalkka lähtöpaikalta. Tässä tarvitsin jo Piitulle käännökseen vähän jarrua tai se singahti käsistä. Tuntui kivalta mennä, koira oli energinen ja innokas :-) Jekkukin oli mukana, myös sen kanssa harjoiteltiin eteen irtoamista ja toisella kierroksella rataa.

En ole juuri tullut videoinneeksi Piitun tekemisiä, mutta viikko sitten hallilla sattui olemaan kuvaaja matkassa. Tässä siis meidän aksailua koiran olleessa vähän vajaa 8 kuukauden ikäinen.

Laikaa kaivaten

Eilen oli syntymäpäiväni, josta en kuitenkaan tule kyseistä päivämäärää muistamaan. 9.12.2014 oli päivä, jolloin jouduimme Arsin kanssa luopumaan ensimmäisestä koirastamme, 12 vuoden ikään ehtineestä Laikasta.

Vuonna 2003 <3

Kuten moni tietää, Laikalla oli todettu nivelrikko jo vuonna 2006. Moneen vuoteen se ei oireillut millään tapaa, mutta viime aikoina lonkkanivelten liikelaajuus kaventui. Syyskuussa 2013 Laikalla todettiin munuaisten vajaatoiminta, jonka vuoksi se oli erikoisruokavaliolla ja Fortekor-lääkityksellä. Tästäkin huolimatta pärjäsimme loppukesään saakka yllättävän hyvin. Laika teki pääsääntöisesti samat lenkit lauman nuorempien koirien kanssa. Elokuisella Lapin reissulla Laika oli mukana mm. patikoidessamme Inarissa Pielpajärven erämaakirkolle.

Syksyn tullen koiran vointi meni hiljalleen huonommaksi. Ylösnousu alkoi olla vaivalloista ja liikkuminen hitaampaa. Ruokahalu heikkeni ja koira tärisi entistä useammin. Marraskuussa vaikutti ensimmäistä kertaa siltä, ettei vierailu osteopaatilla parantanut Laikan liikkumista. Vielä 2. joulukuuta kävin kuitenkin Laikan kanssa studiovalokuvauksessa enkä olisi voinut silloin kuvitella, että yhteistä aikaa olisi enää viikko. Loppuviikosta Laika puklaili pari kertaa eikä halunnut enää nousta omin avuin ulko-oven parikymmensenttistä porrasta. Sanotaan, että kyllä sen sitten tietää, kun on tullut lähdön aika. Viikonloppuna tunsin yhtäkkiä tietäväni. Sen näki Laikan silmistäkin.

Saimme tiistaiksi ajan luottoeläinlääkärillemme Univetiin. Laikan takajalkojen asennonkorjausrefleksi oli voimakkaasti puutteellinen, mikä voitiin olettaa johtuvan selkäytimen rappeumamuutoksista. Lisäksi todettiin ennestään tutut nivelrikon ja munuaisten vajaatoiminnan oireet. Vajaatoiminnan vuoksi kortisoni- tai kipulääkitys ei ollut enää vaihtoehto. Keinot oireiden helpottamiseksi olivat siis olemattomat ja ennuste huono. Päädyimme siis ratkaisuun, jonka ennakoin pari päivää aikaisemmin tulevaksi. Laika nukkui pois rauhallisesti hieman iltakuuden jälkeen.

Laika ja uusi laumanjäsen Piitu 10.6.2014.

Vaikka kirjoittaminen on aina ollut minulle helpoin tapa ilmaista itseäni, tämän menetyksen kuvaaminen tuntuu vaikealta. Toisaalta haluaisin kirjoittaa kaiken, toisaalta mitkään sanat eivät tunnu oikeilta tai riittäviltä. Laika oli koira, joka muutti omistajiensa elämän. En osaa edes kuvitella miten viettäisin vapaa-aikani ja millainen olisi tuttavapiirini, jos emme olisi tammikuussa 2003 saaneet kerrostalokaksioomme pientä, itsepäistä corgipentua. Siihen aikaan olimme parikymppisiä opiskelijoita. Yhdessä Laikan kanssa vaihdoimme paikkakuntaa useamman kerran, kasvoimme aikuisiksi. Vuosien varrella harrastimme agilitya, tokoa, kaverikoiratoimintaa, näyttelyitäkin.

Laika oli hötkyilemätön, hyvällä tavalla itsevarma persoona, jota sanottiin jo pentukurssilla pikkuvanhaksi. Sille oli tärkeää, että lauma pysyi kasassa. Laikalla oli ihailtavan paljon tilannetajua. Sen läsnäolo oli hyvin voimakasta silloinkin, kun fyysinen aktiivisuus alkoi vähentyä. Kotona tuntuu nyt tyhjältä ja hiljaiselta, vaikka siellä edelleen on kaksi ihanaa koiraa. Kestää varmaan melko pitkään, että tämän suuren surun sijaan päällimmäisiksi mieleen nousevat kauniit muistot.

Laikan kanssa 16.9.2013, selvittyämme säikähdyksellä viikonlopusta Hattulan eläinsairaalassa.

Ethän pelkää pimeää
siel on monta kynttilää
Nuku vain jos väsyttää
vielä valvon vierellä
Ja viimein sun matkaan
ei pääse saattajatkaan
Ja lohtu on mulle
että siellä on kaikki sulle
(Johanna Kurkela: Prinsessalle)

welsh corgi pembroke
TK1 Region’s Solid O’Gallant ”Laika”
27.11.2002-9.12.2014